Siirry pääsisältöön

Alakuloinen fiilis ja tylsä päivä.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat! <3

Täällä sitä toivutaan kotisohvalla. On alakuloinen mieli ja tylsä päivä. Kohta pitäs miehen kanssa telkkaria katsoa. Putousta se on mun lemppari nykyisin.

Aamulla nukuin pitkään. Tein aamutoimet. Lähdin tytsyjen kanssa kaupoille. En jaksanut koko päivää himassakaan makoilla.

Mies on ottanut hienosti kodista ja lapsista vastuun. Teki makaronilaatikkoa ruoaksi ja kaikki meni.

Vaikka elämässäni on tällä hetkellä kaikki normi asiat ok lukuunottamatta leikkauksesta toipumista. Silti mieleni on alakuloinen ja ylinerginen.

Iltaa odotellessa mieleni virkistyy enkä haluaisi mennä nukkumaan. Olen huomannut, että lääkitykseni vaikuttaa myös öihin siten, että yöt ovat levottomia ja nään painajaisia. Viime yönäkin säpsähdin hereille ja heräsin tunteeseen ihan kuin olisin tippunut sängystä. Aika pelottavaa.

Liityin myös facebookissa masentuneiden vertaistuki ryhmään. Siitäkin ryhmästä olen saanut paljon iloa. Koen, että siellä tsempataan ja tuetaan toisiamme. Sinne voi kirjoittaa mistä tahansa sairauteen liittyvästä asiasta. Ihmiset ovat hyviä kommentoimaan. Sieltä kautta olen saanu myös yhden fb ystävän. On ihana, kun saa tuntea itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena omien voimavarojen kanssa.

Blogini lukia kunta on myös lisääntynyt tuon fb ryhmän kautta. On ollut ilo jakaa ihmisille blogia ja uskon myös, että ihmiset saavat vertaistukea blogini kautta.

Ihanaa iltaa ja viikonloppua teille rakkaat lukijat ja tukijat! Pidetään rakkaistamme huolta! <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa uusi vuosi 2021!

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!  Vuosi vaihtui ja kohta juhlimme ystävänpäivää. Toivotaan, että teidän vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja olette löytäneet myös jotakin uutta ja avartaa omiin elämiinne.  Minun vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Lapsilla jatkui koulut normaalisti, vaikka toki vielä korona jyllää. Minäkin sain itselleni työpaikan ja olen siitä erittäin kiitollinen. Työskentelen pienessä päiväkoti yksikössä alle 2 vuotiaiden lasten ryhmässä. Päivät ovat vaihtelevia ja erilaisia, vaikka lasten perusrytmi on päivittäin samankaltainen. Nautin työstäni, mutta täytyy myös todeta, että välillä väsymys painaa niin kehoa, kuin mieltä. Päiväkoti työ on fyysisesti sekä henkisesti rankkaa. Silti en vaihtaisi tätä työtä pois, sillä rakastan tehdä tätä työtä ja kokonaisella sydämellä. Minulla on aivan upea työtiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja muutenkin on sellainen kotoisia olo työpaikalla, että kotona.  Vapaa-ajalla olen myös pyrkinyt liikkumaan. Toki niinkuin viimek...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Täällä makoilen sängyssä flunssan kourissa kotona. Tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Ei jaksa, kun syödä ja nukkua. Veto on ihan poissa. Kurkkua kutittaa ja räkä sen kun lentää. Valot käyvät silmille ikävästi. Pimeä huone ja yksinäisyys. Olisi tuossa luettavaakin. Pakko-oireisiin liittyen lainasin kirjan. Olen myös nyt lukenut kirjoja masennuksesta ja siitä, kuinka masennuksesta voi toipua. On ollut helpottavaa nähdä, että todellakin voin tästä toipua ja tulla terveemmäksi ihmiseksi. Kuitenkin, se vaatii todella sen oman panoksen, että tekee töitä sen eteen. Olen myös huomannut joitakin ihmisiä, jotka vellovat masennuksessa ja menneissä asioissa. Ei sellainen paranna ketään. On otettava positiivisempi asenne ja mentävä eteenpäin. Itsekin voin sanoa, että ei se helppoa ole mutta onneksi on hyvä tukiverkko ja ystävät, ketkä jaksavat potkia eteenpäin. Ilman tukiverkkoa ja ystäviä, en olisi näin hyvässä tässä tilanteessa. Tänään en ...

Arjen vuoristorataa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Minulla onkin ollut pieni tauko blogini kanssa. En ole saanut aikaiseksi tekstiä. Tänään ajattelin kirjoitella ja olen ajatellutkin, että kirjoitan silloin, kun sydämestäni kumpuaa tekstiä. Viikonloppu Viikonloppuna vietin lähimpien tyttö kavereiden kanssa 29-vuotis synttäreitäni. Juhlat onnistui mainiosti suunnitellun mukaan. Olimme ensin tyttöjen kanssa meillä. Söimme, juttelimme, tanssimme ja pelailimme pantomiimi aliasta. Oli oikein mukava pippalot ja nautin täysin siemauksin kaikesta. Loppu illasta menimme keilaamaan. Hohto keilausta ja tulihan siinä samalla tanssahdeltua keilaradalla. Tulin kotiin joskus puolen yön aikaan. Huomasin myös sen, että masennukseni kanssa minulla oli hyvin ailahtelevat tunteet. Se ei menoa haitannut, sillä tytöt ymmärsivät sen ja antoivat minun olla oma itseni. Välillä fiilikset olivat katossa ja välillä olin alakuloisempi. Odotin synttäreitä todella paljon. Varmaan stressi laukesi siinä, kun istuimme...