Ihmissuhde kiemuraa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3

Tänään haluan puhua teille ihmissuhteista. Sain pikku serkkuni kannustaman idean tähän, kun hän jakoi omassa blogissaan kokemuksia ihmissuhteista. Aika ikävää ja raastavaa tuo aihe.

Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut sitä ns. sydän ystävää. Kun olin pieni vanhempani muuttivat paikkakunnalta toiselle, juuri kun olin kerennyt tutustua uusiin ihmisiin, jouduin vaihtamaan koulua. Olen itse kokenut asian erittäin raskaana.

Oikeastaan jos muistelen, niin siinä eskari ikäisenä minulla taisi olla pari kaveria kenen kanssa leikin. He olivat samasta pihapiiristä, jossa asuimme vanhempieni kanssa. Toinen noista tytöistä kävi kanssani samaa eskaria ja kerhoa. Muistan monesti, kun vanhempani eivät olleet laittaneet minulle eväitä mukaan, sain naapurista todella hyvät eväät kerhoon. Se tuntui hyvältä ja maistukin hyvältä, että naapurin äiti huolehti minusta sillä tavalla. Tai ainakin sellainen mielikuva minulle jäi.

Yksi parhaista ystävistä oli minulla kolmannella luokalla. Aloitin silloin hänen kanssa musiikkiluokan asuessamme samalla paikkakunnalla. Tutustuimme joskus toisella luokalla ja asuimme todella lähellä toisiamme. Kävimme myös samassa seurakunnassa partiossa. On ihanaa, että vieläkin saamme pitää facebookin kautta yhteyttä. Toki olemme yhteydessä vähemmän emmekä ole tavanneet moneen vuoteen, kun meillä meni useampi vuosi tuossa välissä, että emme olleet missään tekemisissä. Se kai johtui juuri siitä, että jossain vaiheessa vain yhteydenpito jäi toiseen, kun emme enää asuneetkaan samalla paikkakunnalla.

Uusi muutto taasen ja uudet kaverit. Joskus kolmannen keväällä vaihdoin koulua. Tuossa koulussa sain olla parisen vuotta, ennekuin taas vaihtui koulu. Tuolta muistelen paria kaveria. Toinen niistä on jäänyt minulle ystäväksi. Ja on todella hienoa, että kaikesta huolimatta olemme tänäkin päivänä yhteydessä. Näemme joskus mutta harvoin. Hänkin muutti pääkaupunkiseudulle asumaan ja vietimme jossain vaiheessa todella paljon aikaa yhdessä. Tyttäreni on joskus pienempänä ollut hänen luona hoidossa. On ihana, kun meistä jäi ystävät, vaikkapa yläkoulu iässä pidimme paljon vähemmän yhteyttä. Toinen noista kavereista on facebook kaverini. Vaihdamme joskus kuulumisia, mutta emme ole niin usein yhteydessä. Epäilen myös juuri siksi, että kun olen vaihtanut paikkakuntaa niin monta kertaa. Sen vuoksi ei ole jäänyt ystävyyssuhteita.

Kuudennesta luokasta eteenpäin kävin yläasteen loppuun asti samalla paikkakunnalla. Noista vuosista minulla on vain ikäviä muistoja. Ei ole edes jäänyt kunnon ihmissuhteita. Olin myös kiusattu tuon koko ajan koulussa. Senpä takia minulla ei varmaan tuolta ajalta ole jäänyt ihmissuhteita. Sillä tuo aika rikkoi minun sisintäni todella paljon. Ehkä pari kaveria on facebookissa, mutta emme vaihtele kuulumisia oikeastaan koskaan. Jos facebookissa on joku päivitys esim. leikkaukseen liittyen. Silloin saattaa uteliaisuus nousta pintaan ja he kysyvät. Missä leikkauksessa olit? Ei muuta. Aika teennäistä sellainen.

Yläasteen jälkeen muutin opiskelemaan uudelle paikkakunnalle. Lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi. En kuitenkaan, koskaan valmistunut tuohon ammattiin. Siltä ajalta minulle ei oikeastaan ole jäänyt ihmissuhteita. Ehkä aluksi, kun jäin mamma lomalle muutama piti yhteyttä. Mutta siihen sekin jäi.

Lähihoitaja koulussa ollessani, kun menin lasten isän kanssa naimisiin tuli muutto uudelle, aivan vieraalle paikkakunnalle. Minulla ei ollut siellä ketään. Olin päivät koulussa siihen asti, kun mamma loma alkoi. Kävin joskus mieheni sukulaisilla kyläilemässä. En ollut oikein saanut uusia ihmissuhteita. Ainut jonka muistan, joka oli myös mamma lomalla samaan aikaan kanssani, yksi koulu kaverini. Häntä tapailin, joskus kahviloissa. Yritin myös käydä mamma kerhoissa, mutta ne eivät olleet minua varten. Koin aina olevani yksin ja oli iso kynnys tutustua uuteen ihmisiin. Oli jotenkin sellainen olo, että olen kummajainen, eikä minusta tykätä.

Esikoisen ollessa kaksi ja puolivuotias ja, kun kuopus syntyi, kävimme muskarissa. Sieltä sain muutaman mamma kaverin, keiden kanssa tapasimme myös vapaa-ajalla. Muistan myös, kun kutsuin kotiimme muutaman muskari mamman. Oli kiva kokoontua kotona porukalla ja tutustua uusiin ihmisiin. Palatakseni vielä lasten syntymään. Menetin monta ystävää, koska he olivat ihan eri elämäntilanteessa, kuin minä.

Ohhoh tuleepas tästä pitkä postaus. Ex mieheni kanssa, kun olimme avioliitossa, meillä ei oikeastaan ollut yhteisiä ystäviä. Tilanteemme oli niin erilainen, kuin muilla ei ollut vielä perhettä. Minulla kävi omia kavereita kotona. Olin tutustunut heihin seurakunnan kautta. Ei niitäkään ollut, kuin muutama. Ja tietenkin sekin vaikutti, kun koti olomme olivat rikkinäiset yms. Niin senkin vuoksi meillä ei varmaan ketään käynytkään kylässä. Siinä vaiheessa, kun meille tuli ero. Menetin monta ihmissuhdetta. Toisaalta ei itsellä myöskään ollut voimavaroja pitää yhteyttä.

Tänä päivänä ystävä piirini on pieni. En voi oikeastaan kaikkia edes kutsua ystäviksi. Olen joutunut myös miettimään ihmissuhde asiat uusiksi. Olen joissakin suhteissa kokenut, että minua käytetään hyväksi, joten sellainen ihmissuhde ei kanna pitkälle. Ei sellaiseen suhteeseen kannata edes panostaa. Vieläkin kamppailen muutamien ihmissuhteiden kanssa, että mitä niiden kanssa tehdä. Olen löytänyt myös seurakunnan kautta uusia ihmisiä elämääni. Toisten kanssa olen enemmän tekemisissä ja toisten vähemmän. Olen myös kiitollinen siitä, että niissä suhteissa saan olla oma itseni ja minut hyväksytään juuri sellaisena, kuin olen. Olen kiitollinen niistä muutamasta hyvästä ystävästä, joita elämässäni on tällä hetkellä. Olen kiitollinen myös omista vanhemmista, vaikka he eivät ole aina toimineet parhaansa mukaan mutta siitä annan heille pisteet, että ovat edes yrittäneet, että minustakin on kasvanut kunnon kansalainen.

Haluan oikeastaan tässä kiittää ystäviäni, jotka ovat olleet tukena näissä vaikeissa ajoissa. Parhain naisten porukka jota voin sanoa, on se tiimi, joka oli tänä vuonna synttäreilläni. Kiitos heille! <3 Ilman teitä en olisi näin hyvällä pohjalla. Haluan myös kiittää seurakunnan kuoro porukkaa. Ihanaa, että olemme tiimi <3 Olen saanut kokea teidän kanssanne paljon. Sitten on myös niitäkin yksittäisiä ihmisiä. Kiitos teille, että olette läsnä ja tukena, vaikka pidämme vähän yhteyttä. Mutta koen, että se ei ole vaativaa ystävyyttä. <3 Kiitos myös pikku serkulleni, että olen saanut yhteyden sinuun. On ihana, että olet sukulaiseni ja ystäväni <3 Sinun avullasi selviydyn kaikesta. On ihana, että saamme päivittäin pitää yhteyttä. <3 oi joi. Tästähän tulee jo ihan liian pitkä lista. Kiitos myös siskoseni ja serkkuseni, kun asutte siellä kaukana <3 Olen teistäkin kiitollinen ja siitä, että voin olla teille rehellinen kaikesta ja saamme tukea toisistamme <3 Kiitos myös rakkaalle aviopuolisolleni, että olet kanssani tänään <3 Kiitos myös nyxän exälle <3 On ihana, että saan tutustua sinuun ja lasten vuoksi, on kiva, että voimme pitää yhteyttä ja näyttää esimerkkiä tällä tavalla. Lapsilla on paljon parempi olla tässä maailmassa, kun on useampi turvallinen aikuinen ympärillä. 

Tämän tekstin myötä toivotan, teille jokaiselle ihanaa perjantai päivää! Pidetään rakkaistamme huolta! <3