Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3
Tänään haluan puhua teille ihmissuhteista. Sain pikku
serkkuni kannustaman idean tähän, kun hän jakoi omassa blogissaan kokemuksia
ihmissuhteista. Aika ikävää ja raastavaa tuo aihe.
Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut sitä ns. sydän ystävää.
Kun olin pieni vanhempani muuttivat paikkakunnalta toiselle, juuri kun olin
kerennyt tutustua uusiin ihmisiin, jouduin vaihtamaan koulua. Olen itse kokenut
asian erittäin raskaana.
Oikeastaan jos muistelen, niin siinä eskari ikäisenä minulla
taisi olla pari kaveria kenen kanssa leikin. He olivat samasta pihapiiristä,
jossa asuimme vanhempieni kanssa. Toinen noista tytöistä kävi kanssani samaa eskaria
ja kerhoa. Muistan monesti, kun vanhempani eivät olleet laittaneet minulle eväitä
mukaan, sain naapurista todella hyvät eväät kerhoon. Se tuntui hyvältä ja
maistukin hyvältä, että naapurin äiti huolehti minusta sillä tavalla. Tai
ainakin sellainen mielikuva minulle jäi.
Yksi parhaista ystävistä oli minulla kolmannella luokalla. Aloitin
silloin hänen kanssa musiikkiluokan asuessamme samalla paikkakunnalla. Tutustuimme
joskus toisella luokalla ja asuimme todella lähellä toisiamme. Kävimme myös
samassa seurakunnassa partiossa. On ihanaa, että vieläkin saamme pitää facebookin
kautta yhteyttä. Toki olemme yhteydessä vähemmän emmekä ole tavanneet moneen vuoteen,
kun meillä meni useampi vuosi tuossa välissä, että emme olleet missään
tekemisissä. Se kai johtui juuri siitä, että jossain vaiheessa vain
yhteydenpito jäi toiseen, kun emme enää asuneetkaan samalla paikkakunnalla.
Uusi muutto taasen ja uudet kaverit. Joskus kolmannen
keväällä vaihdoin koulua. Tuossa koulussa sain olla parisen vuotta, ennekuin
taas vaihtui koulu. Tuolta muistelen paria kaveria. Toinen niistä on jäänyt
minulle ystäväksi. Ja on todella hienoa, että kaikesta huolimatta olemme
tänäkin päivänä yhteydessä. Näemme joskus mutta harvoin. Hänkin muutti
pääkaupunkiseudulle asumaan ja vietimme jossain vaiheessa todella paljon aikaa
yhdessä. Tyttäreni on joskus pienempänä ollut hänen luona hoidossa. On ihana,
kun meistä jäi ystävät, vaikkapa yläkoulu iässä pidimme paljon vähemmän
yhteyttä. Toinen noista kavereista on facebook kaverini. Vaihdamme joskus
kuulumisia, mutta emme ole niin usein yhteydessä. Epäilen myös juuri siksi,
että kun olen vaihtanut paikkakuntaa niin monta kertaa. Sen vuoksi ei ole
jäänyt ystävyyssuhteita.
Kuudennesta luokasta eteenpäin kävin yläasteen loppuun asti
samalla paikkakunnalla. Noista vuosista minulla on vain ikäviä muistoja. Ei ole
edes jäänyt kunnon ihmissuhteita. Olin myös kiusattu tuon koko ajan koulussa.
Senpä takia minulla ei varmaan tuolta ajalta ole jäänyt ihmissuhteita. Sillä
tuo aika rikkoi minun sisintäni todella paljon. Ehkä pari kaveria on
facebookissa, mutta emme vaihtele kuulumisia oikeastaan koskaan. Jos
facebookissa on joku päivitys esim. leikkaukseen liittyen. Silloin saattaa
uteliaisuus nousta pintaan ja he kysyvät. Missä leikkauksessa olit? Ei muuta. Aika
teennäistä sellainen.
Yläasteen jälkeen muutin opiskelemaan uudelle
paikkakunnalle. Lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi. En kuitenkaan, koskaan
valmistunut tuohon ammattiin. Siltä ajalta minulle ei oikeastaan ole jäänyt
ihmissuhteita. Ehkä aluksi, kun jäin mamma lomalle muutama piti yhteyttä. Mutta
siihen sekin jäi.
Lähihoitaja koulussa ollessani, kun menin lasten isän kanssa
naimisiin tuli muutto uudelle, aivan vieraalle paikkakunnalle. Minulla ei ollut
siellä ketään. Olin päivät koulussa siihen asti, kun mamma loma alkoi. Kävin
joskus mieheni sukulaisilla kyläilemässä. En ollut oikein saanut uusia
ihmissuhteita. Ainut jonka muistan, joka oli myös mamma lomalla samaan aikaan
kanssani, yksi koulu kaverini. Häntä tapailin, joskus kahviloissa. Yritin myös
käydä mamma kerhoissa, mutta ne eivät olleet minua varten. Koin aina olevani
yksin ja oli iso kynnys tutustua uuteen ihmisiin. Oli jotenkin sellainen olo,
että olen kummajainen, eikä minusta tykätä.
Esikoisen ollessa kaksi ja puolivuotias ja, kun kuopus
syntyi, kävimme muskarissa. Sieltä sain muutaman mamma kaverin, keiden kanssa
tapasimme myös vapaa-ajalla. Muistan myös, kun kutsuin kotiimme muutaman muskari
mamman. Oli kiva kokoontua kotona porukalla ja tutustua uusiin ihmisiin. Palatakseni
vielä lasten syntymään. Menetin monta ystävää, koska he olivat ihan eri
elämäntilanteessa, kuin minä.
Ohhoh tuleepas tästä pitkä postaus. Ex mieheni kanssa, kun
olimme avioliitossa, meillä ei oikeastaan ollut yhteisiä ystäviä. Tilanteemme
oli niin erilainen, kuin muilla ei ollut vielä perhettä. Minulla kävi omia
kavereita kotona. Olin tutustunut heihin seurakunnan kautta. Ei niitäkään
ollut, kuin muutama. Ja tietenkin sekin vaikutti, kun koti olomme olivat
rikkinäiset yms. Niin senkin vuoksi meillä ei varmaan ketään käynytkään
kylässä. Siinä vaiheessa, kun meille tuli ero. Menetin monta ihmissuhdetta.
Toisaalta ei itsellä myöskään ollut voimavaroja pitää yhteyttä.
Tänä päivänä ystävä piirini on pieni. En voi oikeastaan
kaikkia edes kutsua ystäviksi. Olen joutunut myös miettimään ihmissuhde asiat
uusiksi. Olen joissakin suhteissa kokenut, että minua käytetään hyväksi, joten
sellainen ihmissuhde ei kanna pitkälle. Ei sellaiseen suhteeseen kannata edes
panostaa. Vieläkin kamppailen muutamien ihmissuhteiden kanssa, että mitä niiden
kanssa tehdä. Olen löytänyt myös seurakunnan kautta uusia ihmisiä elämääni.
Toisten kanssa olen enemmän tekemisissä ja toisten vähemmän. Olen myös
kiitollinen siitä, että niissä suhteissa saan olla oma itseni ja minut
hyväksytään juuri sellaisena, kuin olen. Olen kiitollinen niistä muutamasta
hyvästä ystävästä, joita elämässäni on tällä hetkellä. Olen kiitollinen myös
omista vanhemmista, vaikka he eivät ole aina toimineet parhaansa mukaan mutta
siitä annan heille pisteet, että ovat edes yrittäneet, että minustakin on
kasvanut kunnon kansalainen.
Haluan oikeastaan tässä kiittää ystäviäni, jotka ovat olleet
tukena näissä vaikeissa ajoissa. Parhain naisten porukka jota voin sanoa, on se
tiimi, joka oli tänä vuonna synttäreilläni. Kiitos heille! <3 Ilman teitä en
olisi näin hyvällä pohjalla. Haluan myös kiittää seurakunnan kuoro porukkaa.
Ihanaa, että olemme tiimi <3 Olen saanut kokea teidän kanssanne paljon.
Sitten on myös niitäkin yksittäisiä ihmisiä. Kiitos teille, että olette läsnä
ja tukena, vaikka pidämme vähän yhteyttä. Mutta koen, että se ei ole vaativaa
ystävyyttä. <3 Kiitos myös pikku serkulleni, että olen saanut yhteyden
sinuun. On ihana, että olet sukulaiseni ja ystäväni <3 Sinun avullasi
selviydyn kaikesta. On ihana, että saamme päivittäin pitää yhteyttä. <3 oi
joi. Tästähän tulee jo ihan liian pitkä lista. Kiitos myös siskoseni ja serkkuseni,
kun asutte siellä kaukana <3 Olen teistäkin kiitollinen ja siitä, että voin
olla teille rehellinen kaikesta ja saamme tukea toisistamme <3 Kiitos myös rakkaalle aviopuolisolleni, että olet kanssani tänään <3 Kiitos myös nyxän exälle <3 On ihana, että saan tutustua sinuun ja lasten vuoksi, on kiva, että voimme pitää yhteyttä ja näyttää esimerkkiä tällä tavalla. Lapsilla on paljon parempi olla tässä maailmassa, kun on useampi turvallinen aikuinen ympärillä.
Tämän tekstin myötä toivotan, teille jokaiselle ihanaa perjantai
päivää! Pidetään rakkaistamme huolta! <3
Rakas olet 💙
VastaaPoista