Siirry pääsisältöön

Monimutkaisia juttuja.


Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3

Tänään on perjantai ja on ollut henkisesti raskas päivä. Olen myös ollut liikenteessä paljon ja en ole saanut levätä. Ihmissuhde asiat edelleen rasittavat. Huomaan sen siitä, kun kehoni reagoi voimakkaasti ja aivoni ei pääse lepäämään olen yrittänyt päästää irti.

Tänään etsiskelin toppatakkia itselleni. Löysin vihdoin hyvän toppatakin ja mukavalla alennuksella. Tässä taloustilanteessa on mietittävä, että kuinka paljon rahaa laittaa mihinkin ostokseen. Onneksi sain vanhasta toppatakista hyvistys lahjakortin. Jäi hyvä mieli asiakaspalvelusta.

Kävin tänään myös terkkarissa tikkien poistossa. Ei se ollut niin paha juttu mitä olin henkisesti siihen valmistautunut. Siinä meni vajaa puoli tuntia. Hoitaja teki hyvää työtä. Vähän nippasi, kun tikit olivat tarttuneet ihoon kiinni. Onneksi sekin toimenpide saatiin hoidettua.

Mieheni on ollut tällä viikolla ahkera. Siitä erityiskiitokset hänelle. Hän on panostanut ruoanlaittoon ja lasten kanssa olemiseen. On ollut ihana, kun minä olen saanut mennä valmiiseen pöytään ja levätä ja tehdä omia juttuja. Näillä fiiliksillä on hyvä aloittaa viikonloppu.

Juttelin myös pikku serkkuni kanssa video puhelua. Oli mukava jutella hänen kanssa ja jakaa arkisia asioita. Hän ymmärtää minua hyvin, kun olemme kokeneet samoja asioita. Meillä yleensäkin on tapana, kun soitellaan niin soitellaan videopuheluita. On kiva, kun näkee toisen ihmisen, vaikka hän asuukin kaukana.

Ihmissuhde ongelmat ovat vaikeita. Ne rasittavat niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Nyt aivot narikkaan ja rentoutumaan. Ei jaksa asioista murehtia. Tällä hetkellä, kun olen toipumassa, haluan panostaa niihin asioihin, jotka tuovat minulle hyvää mieltä ja iloa.

Ihanaa viikonloppua teille jokaiselle ja nautitaan elämästä! <3 Tämä elämä on liian lyhyt käytettäväksi huonoihin asioihin ja murehtimiseen. Iloitaan sen sijaan, vaikka se ei aina ole helppoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa uusi vuosi 2021!

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!  Vuosi vaihtui ja kohta juhlimme ystävänpäivää. Toivotaan, että teidän vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja olette löytäneet myös jotakin uutta ja avartaa omiin elämiinne.  Minun vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Lapsilla jatkui koulut normaalisti, vaikka toki vielä korona jyllää. Minäkin sain itselleni työpaikan ja olen siitä erittäin kiitollinen. Työskentelen pienessä päiväkoti yksikössä alle 2 vuotiaiden lasten ryhmässä. Päivät ovat vaihtelevia ja erilaisia, vaikka lasten perusrytmi on päivittäin samankaltainen. Nautin työstäni, mutta täytyy myös todeta, että välillä väsymys painaa niin kehoa, kuin mieltä. Päiväkoti työ on fyysisesti sekä henkisesti rankkaa. Silti en vaihtaisi tätä työtä pois, sillä rakastan tehdä tätä työtä ja kokonaisella sydämellä. Minulla on aivan upea työtiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja muutenkin on sellainen kotoisia olo työpaikalla, että kotona.  Vapaa-ajalla olen myös pyrkinyt liikkumaan. Toki niinkuin viimek...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Täällä makoilen sängyssä flunssan kourissa kotona. Tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Ei jaksa, kun syödä ja nukkua. Veto on ihan poissa. Kurkkua kutittaa ja räkä sen kun lentää. Valot käyvät silmille ikävästi. Pimeä huone ja yksinäisyys. Olisi tuossa luettavaakin. Pakko-oireisiin liittyen lainasin kirjan. Olen myös nyt lukenut kirjoja masennuksesta ja siitä, kuinka masennuksesta voi toipua. On ollut helpottavaa nähdä, että todellakin voin tästä toipua ja tulla terveemmäksi ihmiseksi. Kuitenkin, se vaatii todella sen oman panoksen, että tekee töitä sen eteen. Olen myös huomannut joitakin ihmisiä, jotka vellovat masennuksessa ja menneissä asioissa. Ei sellainen paranna ketään. On otettava positiivisempi asenne ja mentävä eteenpäin. Itsekin voin sanoa, että ei se helppoa ole mutta onneksi on hyvä tukiverkko ja ystävät, ketkä jaksavat potkia eteenpäin. Ilman tukiverkkoa ja ystäviä, en olisi näin hyvässä tässä tilanteessa. Tänään en ...

Arjen vuoristorataa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Minulla onkin ollut pieni tauko blogini kanssa. En ole saanut aikaiseksi tekstiä. Tänään ajattelin kirjoitella ja olen ajatellutkin, että kirjoitan silloin, kun sydämestäni kumpuaa tekstiä. Viikonloppu Viikonloppuna vietin lähimpien tyttö kavereiden kanssa 29-vuotis synttäreitäni. Juhlat onnistui mainiosti suunnitellun mukaan. Olimme ensin tyttöjen kanssa meillä. Söimme, juttelimme, tanssimme ja pelailimme pantomiimi aliasta. Oli oikein mukava pippalot ja nautin täysin siemauksin kaikesta. Loppu illasta menimme keilaamaan. Hohto keilausta ja tulihan siinä samalla tanssahdeltua keilaradalla. Tulin kotiin joskus puolen yön aikaan. Huomasin myös sen, että masennukseni kanssa minulla oli hyvin ailahtelevat tunteet. Se ei menoa haitannut, sillä tytöt ymmärsivät sen ja antoivat minun olla oma itseni. Välillä fiilikset olivat katossa ja välillä olin alakuloisempi. Odotin synttäreitä todella paljon. Varmaan stressi laukesi siinä, kun istuimme...