Siirry pääsisältöön

Pakkaamista, arkea, perhe-elämää.


Heips rakkaat lukijat ja tukijat!

Kirjoittamiseen on taas vierähtänyt tovi. En ole oikein ihmisiä kerennyt tapaamaan, kun on ollut paljon virallisia menoja. Monet ovat yrittäneet minua puhelimitse tavoitella, mutta muutto hommat ovat vieneet suurimman osan ajasta. Nyt on saatu pakattua kaikki se, mitä emme enää tarvitse. Loput pakkaamiset jäävätkin sitten ennen muutto hetkeä.

Viikkoni on ollut kovin kiireinen ja en ole oikein kerennyt ihmisiä tapaamaan. Ma ja ti meni kokonaan kodin ja muuttoon liittyviin asioihin. Eilen mulla oli sielunhoito, perheneuvola ja kuorotreenien veto. Ti kävi ystävä pika kyläilemässä. Tänään olin ruoanjaossa pikaisesti ja sitten hojks palaveriin poitsun koululle. Illasta näin ystävää. Olen laittanut nettiin myyntiin joitakin tavaroita, mitä ei ilmaiseksi raaski antaa. Huominen päivä meneekin Ikeassa ostoksilla. Tietenkin sisustukseen ja kotiin liittyviä asioita. On ihanaa, kun itsellä on sisustussilmää. 😉

Mun piti tällä viikolla aloitella liikuntaakin. Se on jäänyt. Harmittaa, kun ei ole liikunnalle ehtinyt ottaa aikaa. Siksi olenkin miettinyt, että alkaisin ystäväni kanssa käymään kuntosalilla. Saan ilmaisen tutustumisviikon sinne, joten en voi jättää tuota tilaisuutta käyttämättä. Joten todellakin nyt vaan salille ja mars. Jos vaikka pari kolme kertaa viikossa saisi salilla käytyä. Tekisi hyvää.

Olen myös katsellut Hotkiss säkkituoleja. Ne ovat ihanan sisustuksellisia lastenhuoneisiin, mutta ne ovat uutena niin kalliita. Tori olisi hyvä vaihtoehto katsella. Monet pyytävät käytetystäkin tavarasta erittäin kovaa hintaa. Katsotaan, saisinko unelman toteutettua. Se jää nähtäväksi.

Eiköhän tässä viikko ala olemaan pulkassa. Viikonloppu meneekin perheen parissa. Ihanaa viikonloppua teille jokaiselle ja pidetään rakkaistamme huolta <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa uusi vuosi 2021!

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!  Vuosi vaihtui ja kohta juhlimme ystävänpäivää. Toivotaan, että teidän vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja olette löytäneet myös jotakin uutta ja avartaa omiin elämiinne.  Minun vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Lapsilla jatkui koulut normaalisti, vaikka toki vielä korona jyllää. Minäkin sain itselleni työpaikan ja olen siitä erittäin kiitollinen. Työskentelen pienessä päiväkoti yksikössä alle 2 vuotiaiden lasten ryhmässä. Päivät ovat vaihtelevia ja erilaisia, vaikka lasten perusrytmi on päivittäin samankaltainen. Nautin työstäni, mutta täytyy myös todeta, että välillä väsymys painaa niin kehoa, kuin mieltä. Päiväkoti työ on fyysisesti sekä henkisesti rankkaa. Silti en vaihtaisi tätä työtä pois, sillä rakastan tehdä tätä työtä ja kokonaisella sydämellä. Minulla on aivan upea työtiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja muutenkin on sellainen kotoisia olo työpaikalla, että kotona.  Vapaa-ajalla olen myös pyrkinyt liikkumaan. Toki niinkuin viimek...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Täällä makoilen sängyssä flunssan kourissa kotona. Tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Ei jaksa, kun syödä ja nukkua. Veto on ihan poissa. Kurkkua kutittaa ja räkä sen kun lentää. Valot käyvät silmille ikävästi. Pimeä huone ja yksinäisyys. Olisi tuossa luettavaakin. Pakko-oireisiin liittyen lainasin kirjan. Olen myös nyt lukenut kirjoja masennuksesta ja siitä, kuinka masennuksesta voi toipua. On ollut helpottavaa nähdä, että todellakin voin tästä toipua ja tulla terveemmäksi ihmiseksi. Kuitenkin, se vaatii todella sen oman panoksen, että tekee töitä sen eteen. Olen myös huomannut joitakin ihmisiä, jotka vellovat masennuksessa ja menneissä asioissa. Ei sellainen paranna ketään. On otettava positiivisempi asenne ja mentävä eteenpäin. Itsekin voin sanoa, että ei se helppoa ole mutta onneksi on hyvä tukiverkko ja ystävät, ketkä jaksavat potkia eteenpäin. Ilman tukiverkkoa ja ystäviä, en olisi näin hyvässä tässä tilanteessa. Tänään en ...

Arjen vuoristorataa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Minulla onkin ollut pieni tauko blogini kanssa. En ole saanut aikaiseksi tekstiä. Tänään ajattelin kirjoitella ja olen ajatellutkin, että kirjoitan silloin, kun sydämestäni kumpuaa tekstiä. Viikonloppu Viikonloppuna vietin lähimpien tyttö kavereiden kanssa 29-vuotis synttäreitäni. Juhlat onnistui mainiosti suunnitellun mukaan. Olimme ensin tyttöjen kanssa meillä. Söimme, juttelimme, tanssimme ja pelailimme pantomiimi aliasta. Oli oikein mukava pippalot ja nautin täysin siemauksin kaikesta. Loppu illasta menimme keilaamaan. Hohto keilausta ja tulihan siinä samalla tanssahdeltua keilaradalla. Tulin kotiin joskus puolen yön aikaan. Huomasin myös sen, että masennukseni kanssa minulla oli hyvin ailahtelevat tunteet. Se ei menoa haitannut, sillä tytöt ymmärsivät sen ja antoivat minun olla oma itseni. Välillä fiilikset olivat katossa ja välillä olin alakuloisempi. Odotin synttäreitä todella paljon. Varmaan stressi laukesi siinä, kun istuimme...