Siirry pääsisältöön

Viikonloppua ja äitienpäivää.


Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3

Viikonloppu meni tosi nopeasti. Perjantai päivä oli lapsilla vapaa. Kävimme koko perhe Hoplopissa Helsingissä. Lauantaina kävin tapaamassa veljen tyttöäni. Oli ihana nähdä häntä pitkästä aikaa ja sain tutustua häneen paremmin. Sunnuntai olikin äitienpäivä. Upea päivä olikin, kun aurinko paistoi. Ennen viikonloppua sain omaa aikaa itselleni. Siitä voinkin myöhemmin kertoa lisää. Meillä myös perheessä on alkanut näkymään teini-iän tuottamat haasteet. Siitäkin voin myöhemmin kirjoitella lisää. Enää kaksi viikkoa niin saamme avaimet uuteen kotiin. Olen jo kovasti odottanut muuttoa. Tänään kävimme tekemässä muuttotarkastuksen tulevaan asuntoon. Todellakin asunto on unelmiemme arvoinen. Parhaillaan, kun kirjoitan tätä blogia, rakas puolisoni yllätti minut ja toi minulle leivät sekä mehun parvekkeelle. Nyt on hyvä jatkaa töitä ja auringonottoa. Olen todellakin nauttinut tästä, kun on lämmintä ja saa omalla partsilla loikoilla.

Torstai

Sain omaa aikaa itselleni. Minusta on alkanut kuoriutua ulos se nainen, joka on ollut kadoksissa jossakin. Olen onnellinen siitä, etten ole pelkästään äiti ja vaimo vaan myöskin itsenäinen nainen. Oli ihana kutsua tytöt meille kyläilemään. Oli ihana auringonpaiste. Jutella tyttöjen juttuja ja olla piknikillä ulkona. Todellakin tarvitsisin enemmän näitä tyttöjen hetkiä. Ei tarvitse, kuin huolehtia itsestään. Odotan jo kovin, kun parin viikon päästä lähden uupuneiden naisten viikonlopulle. Olen yhden yön poissa kotoa ja ystäväni lähtee sinne kanssani mukaan. Uskon, että tuosta viikonlopusta tulee ikimuistoinen ja ainutlaatuinen.  
Perjantai
Olimme koko perheen voimin Helsingin, Hoplopissa. Oli todellakin kiva olla lasten kanssa yhdessä liikenteessä. Vaikkapa joskus teini ängsteilyä oli ilmassa, mutta se ei retkeämme haitannut. Kävimme myös kaupoilla ja syömässä. Päivän päätteeksi ostimme kaupasta jätskit ja menimme mieheni kanssa nuorten iltaan.  Arkena Hoplopissa on hyvä käydä, siellä on vähän lapsia. Lapsille paljon mukavampi, kun on tilaa leikkiä. Todellakin sain kokea sitä, että oma perhe on tärkein. On todellakin mukava olla oman perheen seurassa. Meilläkin, kun lapset alkavat olemaan jo sen verran isompia. Helpottaa huimasti liikkumista täällä pääkaupunkiseudulla. Kaikin puolin reissu meni hyvin ja oli kiitollinen mieli kaikesta.

Lauantai

Kävin katsomassa veljen tyttöäni. Ihanan kiitollinen mieli siitä, että jaksoin lähteä tuolle reissulle mukaan. Menin aamulla osan matkaa junalla ja vanhempani ottivat minut auton kyytiin matkanvarrelta. Koen, että on tärkeää luoda uusia sukulaissuhteita. Veljen tyttö oli ilahtunut saamistaan lahjoista. Niin hän sulatti tätin sydämen täysin. Olen niin kiitollinen siitä, että saan olla neljälle prinsessalle tätinä. <3 Illalla, kun pääsin kotiin, nukahdin melkein saman tien. Oli ollut energinen ja niin väsyttävä päivä. Tuntuu, että nykyisin väsyn helpommin asioista, joita teen.

Sunnuntai

Äitienpäivä. On ihanaa olla äiti ja nauttia äitinä olemisesta, vaikka toki se on välillä väsyttävääkin. Sain aamupalan sänkyyn ja lapsilta ihania lahjoja. Grillasimme kotona herkku ruokia ja jälkkäriksi oli jätskiä. Illemmasta kävimme seurakunnalla äitienpäiväkonsertissa. Oli upea lapsi ja varkki kuoro laulamassa. Myös Tuula Lind oli upeaa kuultavaa. Illasta katsoimme mieheni kanssa elokuvan Solsidan. Ihan ookoo elokuva, kun olen seurannut sarjaa telkkarista. Menin ajoissa nukkumaan. Olin niin kiitollisena ja onnellisena tuon päivän jälkeen. Oli ihana, kun sai kokea olevansa prinsessana koko päivän :D

Huomenna minulla onkin psykiatrinen sairaanhoitaja pitkästä aikaa. Selvittelemme, että josko pääsisin psykoterapiaa aloittelemaan. En oikein vielä tiedä, mitä tuosta ajatella. Tuntuu siltä, että asiat menevät hitaasti eteenpäin. Vielä on tämän vanhankin asunnon eteen puurtamista, vaikka hyvällä mallilla ollaan. Saan myös tällä viikolla siskoni ja lapset vieraaksemme kotiimme. On ihana saada viettää siskon kanssa aikaa. Sitä nykyisin osaa arvostaa ihan eri tavalla, kuin aikaisemmin. Ihanaa viikkoa teille jokaiselle! <3 Pidetään rakkaistamme huolta. <3  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa uusi vuosi 2021!

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!  Vuosi vaihtui ja kohta juhlimme ystävänpäivää. Toivotaan, että teidän vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja olette löytäneet myös jotakin uutta ja avartaa omiin elämiinne.  Minun vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Lapsilla jatkui koulut normaalisti, vaikka toki vielä korona jyllää. Minäkin sain itselleni työpaikan ja olen siitä erittäin kiitollinen. Työskentelen pienessä päiväkoti yksikössä alle 2 vuotiaiden lasten ryhmässä. Päivät ovat vaihtelevia ja erilaisia, vaikka lasten perusrytmi on päivittäin samankaltainen. Nautin työstäni, mutta täytyy myös todeta, että välillä väsymys painaa niin kehoa, kuin mieltä. Päiväkoti työ on fyysisesti sekä henkisesti rankkaa. Silti en vaihtaisi tätä työtä pois, sillä rakastan tehdä tätä työtä ja kokonaisella sydämellä. Minulla on aivan upea työtiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja muutenkin on sellainen kotoisia olo työpaikalla, että kotona.  Vapaa-ajalla olen myös pyrkinyt liikkumaan. Toki niinkuin viimek...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Täällä makoilen sängyssä flunssan kourissa kotona. Tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Ei jaksa, kun syödä ja nukkua. Veto on ihan poissa. Kurkkua kutittaa ja räkä sen kun lentää. Valot käyvät silmille ikävästi. Pimeä huone ja yksinäisyys. Olisi tuossa luettavaakin. Pakko-oireisiin liittyen lainasin kirjan. Olen myös nyt lukenut kirjoja masennuksesta ja siitä, kuinka masennuksesta voi toipua. On ollut helpottavaa nähdä, että todellakin voin tästä toipua ja tulla terveemmäksi ihmiseksi. Kuitenkin, se vaatii todella sen oman panoksen, että tekee töitä sen eteen. Olen myös huomannut joitakin ihmisiä, jotka vellovat masennuksessa ja menneissä asioissa. Ei sellainen paranna ketään. On otettava positiivisempi asenne ja mentävä eteenpäin. Itsekin voin sanoa, että ei se helppoa ole mutta onneksi on hyvä tukiverkko ja ystävät, ketkä jaksavat potkia eteenpäin. Ilman tukiverkkoa ja ystäviä, en olisi näin hyvässä tässä tilanteessa. Tänään en ...

Arjen vuoristorataa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Minulla onkin ollut pieni tauko blogini kanssa. En ole saanut aikaiseksi tekstiä. Tänään ajattelin kirjoitella ja olen ajatellutkin, että kirjoitan silloin, kun sydämestäni kumpuaa tekstiä. Viikonloppu Viikonloppuna vietin lähimpien tyttö kavereiden kanssa 29-vuotis synttäreitäni. Juhlat onnistui mainiosti suunnitellun mukaan. Olimme ensin tyttöjen kanssa meillä. Söimme, juttelimme, tanssimme ja pelailimme pantomiimi aliasta. Oli oikein mukava pippalot ja nautin täysin siemauksin kaikesta. Loppu illasta menimme keilaamaan. Hohto keilausta ja tulihan siinä samalla tanssahdeltua keilaradalla. Tulin kotiin joskus puolen yön aikaan. Huomasin myös sen, että masennukseni kanssa minulla oli hyvin ailahtelevat tunteet. Se ei menoa haitannut, sillä tytöt ymmärsivät sen ja antoivat minun olla oma itseni. Välillä fiilikset olivat katossa ja välillä olin alakuloisempi. Odotin synttäreitä todella paljon. Varmaan stressi laukesi siinä, kun istuimme...