Heips rakkaat lukijat ja tukijat!
Viikonloppu alkoi. Sain nyt aikaiseksi kirjoitella blogia.
Lapset nukkuvat ja mies katselee telkkaria. Minä olen makkarissa tietokoneella.
Tämäkö on sitä parisuhde aikaa :D Kyllä, me vietämme myös parisuhde aikaa
erikseen iltaisin, kun lapset ovat menneet nukkumaan. On kiva, kun haluaa
panostaa siihen, että viettää aikaa oman puolisonsa kanssa. Monilla ei
välttämättä siihen oli mahdollisuus, kun lapset ovat pieniä. Pienemmät lapset
vaativat ja tarvitsevat paljon enemmän aikuisen läsnäoloa. Ihanaa, kun itsellä
on jo se vaihe, että lapset ovat omatoimisia ja niin isoja. Voi, nyyh, tulee
tippa linssiin, kun tulee ajatelleeksi. Omalla tavallaan se on helpompaa, mutta
myös haikeaa.
Tänään aamulla istuin päivystyksessä allergisen reaktion
vuoksi. Kävin siellä eilenkin ja oli todella turhauttavaa mennä sinne istumaan
perjantai päivänä. Lähtiessä vielä mietin, että olisi minulla paljon
parempaakin tekemistä, kun mennä päivystykseen istumaan, mutta on terveys asiat
hoidettava. Tällä kertaa sain hyvää palvelua sieltä ja todella toivon, että
tällä kuurilla ihottuma karisee. Toki, jos näyttää siltä, että ei ole
minkäänlaista vaikutusta ja helpotusta on mentävä uudestaan. Sitten tutkitaan
vähän laajemmin, että mikä on vialla. Toivotaan kuitenkin parasta. On kurja,
kun olen tämän viimeisen puolentoista viikon aikana rampannut päivystyksessä jo
neljä kertaa. Tämä nokkosihottuma, joka minulla on, on flunssan jälkitauti.
Todella ihmettelin sitä, että aikaisemmat lääkärit eivät sitä ottaneet
huomioon, vaikka kerroin, että olen juuri sairastanut flunssan. Onneksi nyt
kuitenkin hyvä mieli aloittaa viikonloppua ja toivotaan, että saisin tänä yönä
nukuttua paremmin.
Huomenna on ohjelmassa markkinoita ja synttäreitä. Meidän
seurakunnassa pastori pitää isot synttäri bileet, kun hän täyttää 40 vuotta.
Olemme sinne menossa. Rakastan juhlia ja toivon, että pääsisin ja jaksaisin
huomenna juhliin lähteä. Siinähän se viikonloppu melkein meneekin. Su menee
lepäillessä ja valmistautuessa tulevaan viikkoon. Toisaalta en uskalla ajatella
vielä niin pitkälle, kun on tullut näitä vastoinkäymisiä pitkin viikkoa.
Olen myös itsestäni ylpeä, että todella sain aloitettua laihdutus
kuurin. Tai miksi sitä nyt sitten kukin sanookaan. Ensinnäkin sen vuoksi, että
mielialani ei ole vielä ihan tasainen. Käyn tässä samalla hoitamassa itseäni
terapiassa ja sairastelen vielä rinnalla. Joten ei tämä kuvio ole helpoimmasta
päästä. Karsin omasta ruokavaliosta
herkut todella kovalla kädellä pois. Tänäänkin söin iltapalaksi muutaman
näkkärin juuston kera sekä banaani lettuja. Sain siskolta hyvän ohjeen banaani
lettuihin liittyen, vaikka ei niitä parane joka ilta syödä. Yksi banaani ja
kaksi kananmunaa, puoli teelusikallista leivinjauhetta. Nams, olipa hyviä. Sain
myös ystävältä neuvon, että jos tulee oikein kova makean himo, tumma suklaa on
kaikista paras apu siihen. Teestä sain myös vinkkejä, että vihreä sekä
valkoinen tee ovat hyviä. Joinkin tänään kupillisen vihreää teetä. Liikuntaa
pitäisi vielä tuohon kaveriksi lisätä. Olen iloinen, että vihdoinkin tein hyvän
päätöksen ja elämän suunnan. Mitä enemmän ihmisillä on ikää, sitä vaikeampi on
saada painoa tippumaan alas ja aineenvaihdunta heikkenee enemmän, kun ikää
tulee lisää. Vielä, kun saa itselleen jonkinlaisen Sali ohjelman räätälöityä
niin avot.
Näillä eväillä siis eteenpäin. Ihanaa viikonloppua teille
rakkaat lukijat ja tukijat! Pidetään rakkaistamme huolta! <3
Kommentit
Lähetä kommentti