Siirry pääsisältöön

Kuluneen viikon kuulumisia ja fiiliksiä.


Heips rakkaat lukijat ja tukijat!

Tänään on maanantai. Viikon ensimmäinen päivä, enää tunti niin vuorokausi vaihtuu seuraavaan päivään. Näinhän se aika menee. Aika on uskomaton, sitä ei voi pysäyttää, vaikka kuinka haluaisi. Olen viime päivät lukenut kirjoja, nauttinut siitä, että saan vain olla ja levätä. Huomaan kuinka kehoni muistuttaa siitä, kun en ole tarpeeksi levännyt. Flunssa painaa päälle.

Tänään en ole juurikaan erikoista tehnyt. Olemme olleet mieheni kanssa kahden. Huomenna illalla lapset tulevat luoksemme. Olen nauttinut siitä, että olemme saaneet kahden keskistä aikaa ja olen saanut aikaa myös itselleni ja ystävilleni. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut levätä ja tehdä juuri niitä asioita, joista olen oikeasti kiinnostunut.

Olen lukenut ja katsellut lempi sarjojani tv:stä. Lukeminen on parasta silloin, kun sinulla on kirja mistä pidät. Olen neljän päivän aikana lukenut kaksi kirjaa. Toinen oli reilu 300 sivua ja toinen reilu 200 sivua. Huomenna katselen varmaan leffaa ja olen vaan. Sillä saan vielä hetken hengähtää, ennen kuin lapset tulevat kotiin.

Tänään olen myös väsynyt ja uupunut. Olen ollut tosiaan jo viikon verran flunssassa. Muutenkin olen kipeänä, kun tyrä vaivaa. On kurja, kun tuntuu siltä, että sairaudet syövät omaa mielialaa. Varsinkin flunssaisena tuntuu, että ruoka ei maistu kunnolla. Herkut kyllä maistuisi. En myöskään jaksa valvoa myöhään, minua väsyttää jo kovin aikaisin. Toisaalta se on vaan positiivista, että on saanut normaalit nukkuma ajat itselleen. Varsinkin, kun harkan takia joutuu olemaan ne normaalit arki rutiinit.

Ke 4.9.18

Tänään on vika saikku päivä. En ole suunnitellut erityistä tekemistä itselleni. Lapsetkin tulivat eilen illalla kotiin. Oli ihana saada heidät takaisin, sillä tämä on heidän kotinsa, jossa he viettävät enemmän aikaa, kuin etäperheensä luona. Minulla oli jo heitä hirveä ikävä, vaikka he olivat muutaman päivän poissa. Koen, että meillä arki sujuu täällä niin hyvin ja lapsilla on hyvä ja turvallinen olla täällä kanssamme.

Eilen illalla ylävartalooni ilmestyi näppyjä. Olin jo huolissani, että ei kai minulla mitään rokkoa ole. Meinasin, että lähtisin tänään lääkäriin, mutta näppyjä ei enää ole. Kaipa se oli vaan allerginen reaktio jostakin. Voin tänään jo paremmin ja tuntuu siltä, että flunssa olisi taltutettu. Joten huomenna harkkaan, pari päivää ja sitten on viikonloppu vapaa. Mieheni lapsetkin tulevat meille viikonlopuksi. Saamme perheenä viettää yhteistä aikaa. Vietämme myös viikonloppuna seurakunnassamme pastorimme syntymäpäiviä. Huikeeta :D

Seuraavan postauksen ajattelin kirjoittaa lemppari tv-ohjelmista. On kiva, kun pääsee kirjoittamaan omia mielipiteitä ohjelmiin liittyen.

Ihanaa viikkoa teille kaikki rakkaat lukijat ja tukijat! On sellainen olo, että tässä ollaan voiton puolella ja kaikki kääntyy parhain päin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa uusi vuosi 2021!

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!  Vuosi vaihtui ja kohta juhlimme ystävänpäivää. Toivotaan, että teidän vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja olette löytäneet myös jotakin uutta ja avartaa omiin elämiinne.  Minun vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Lapsilla jatkui koulut normaalisti, vaikka toki vielä korona jyllää. Minäkin sain itselleni työpaikan ja olen siitä erittäin kiitollinen. Työskentelen pienessä päiväkoti yksikössä alle 2 vuotiaiden lasten ryhmässä. Päivät ovat vaihtelevia ja erilaisia, vaikka lasten perusrytmi on päivittäin samankaltainen. Nautin työstäni, mutta täytyy myös todeta, että välillä väsymys painaa niin kehoa, kuin mieltä. Päiväkoti työ on fyysisesti sekä henkisesti rankkaa. Silti en vaihtaisi tätä työtä pois, sillä rakastan tehdä tätä työtä ja kokonaisella sydämellä. Minulla on aivan upea työtiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja muutenkin on sellainen kotoisia olo työpaikalla, että kotona.  Vapaa-ajalla olen myös pyrkinyt liikkumaan. Toki niinkuin viimek...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Täällä makoilen sängyssä flunssan kourissa kotona. Tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Ei jaksa, kun syödä ja nukkua. Veto on ihan poissa. Kurkkua kutittaa ja räkä sen kun lentää. Valot käyvät silmille ikävästi. Pimeä huone ja yksinäisyys. Olisi tuossa luettavaakin. Pakko-oireisiin liittyen lainasin kirjan. Olen myös nyt lukenut kirjoja masennuksesta ja siitä, kuinka masennuksesta voi toipua. On ollut helpottavaa nähdä, että todellakin voin tästä toipua ja tulla terveemmäksi ihmiseksi. Kuitenkin, se vaatii todella sen oman panoksen, että tekee töitä sen eteen. Olen myös huomannut joitakin ihmisiä, jotka vellovat masennuksessa ja menneissä asioissa. Ei sellainen paranna ketään. On otettava positiivisempi asenne ja mentävä eteenpäin. Itsekin voin sanoa, että ei se helppoa ole mutta onneksi on hyvä tukiverkko ja ystävät, ketkä jaksavat potkia eteenpäin. Ilman tukiverkkoa ja ystäviä, en olisi näin hyvässä tässä tilanteessa. Tänään en ...

Arjen vuoristorataa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Minulla onkin ollut pieni tauko blogini kanssa. En ole saanut aikaiseksi tekstiä. Tänään ajattelin kirjoitella ja olen ajatellutkin, että kirjoitan silloin, kun sydämestäni kumpuaa tekstiä. Viikonloppu Viikonloppuna vietin lähimpien tyttö kavereiden kanssa 29-vuotis synttäreitäni. Juhlat onnistui mainiosti suunnitellun mukaan. Olimme ensin tyttöjen kanssa meillä. Söimme, juttelimme, tanssimme ja pelailimme pantomiimi aliasta. Oli oikein mukava pippalot ja nautin täysin siemauksin kaikesta. Loppu illasta menimme keilaamaan. Hohto keilausta ja tulihan siinä samalla tanssahdeltua keilaradalla. Tulin kotiin joskus puolen yön aikaan. Huomasin myös sen, että masennukseni kanssa minulla oli hyvin ailahtelevat tunteet. Se ei menoa haitannut, sillä tytöt ymmärsivät sen ja antoivat minun olla oma itseni. Välillä fiilikset olivat katossa ja välillä olin alakuloisempi. Odotin synttäreitä todella paljon. Varmaan stressi laukesi siinä, kun istuimme...