Siirry pääsisältöön

Harkka kuulumisia ja tulevaisuuden suunnittelua.


Heips rakkaat lukijat ja tukijat!

Viikko on alkanut mukavasti. Olen toki ollut väsynyt harkka päivien jälkeen ja viime yönä tuli nukuttua huonosti ihottuman vuoksi. Joten tänään olen sitten ollut todella väsynyt harkassa, kuin kotonakin. Onneksi sain pitää omaa vapaata tänään harkan jälkeen. Hain hyvää syötävää kotiin ja katsoin leffan. Oli pitkästä aikaa mukava olla itsekseen kotona. Tänään saimme myös miehen kanssa pienen hetken seurata sarjaa, jota katsomme. Sekin teki hyvää, sillä ennen nukkumaan menoa aion katsoa telkkarista ensitreffit alttarilla jakson.

Olen paljon myös miettinyt omaa tulevaisuutta. Opettaja ilmoitteli, että tosiaan ensi vuonna kesäkuussa voisin saada tutkinnosta paperit käteen. Tosin niin kuin aikaisemmin taisin mainita, että huhtikuussa minulla on leikkaus tulossa, joten voi olla, että valmistuminen siirtyy muutamalla kuukaudella. Ajattelinkin ensi keväänä hakea ammattikorkea kouluun. Aion hakea sisustusarkkitehtuuri linjalle. Tosin tiedän, että sinne on vaikea ensimmäisellä kerralla päästä sisään. Mutta ei se haittaa, vaikkei heti pääsisikään. Aion sitten tehdä töitä visualistina, jos jostakin sellainen paikka aukeaisi tai ihan vaan myyjänäkin vaate kaupassa. Tällä hetkellä tuo vaatekauppa kiinnostaa kovasti, sillä harkka paikkani on Lindexillä. Ehkäpä sieltäkin ovi voisi aueta. Se jää nähtäväksi.

Harmittaa myös tällä hetkellä todella paljon oma terveys. Kaikki on oman terveyden varassa tai jotenkin tuntuu siltä. Ihottuma vaivaa edelleen ja olen myös laittanut uusittavaksi lääkkeitä ja tuntuu siltä, että niitäkään ei uusita tai siis, että uusimisessa menee ikuisuus. Minulle tuli tänään myös kirje lääkäristä. Iso nippu paperia ja hirveät selostukset ja muut selvitykset tehtävä syömisestä yms. Onhan se kiva, että minulla on terveydenala tukena siinä, kun tiputan painoa, mutta jotenkin en tällä hetkellä ehkä sitä koe niin tarpeellisena. Minulla itsellä on hyvä motivaatio päällä ja uskon, että pystyn tekemään töitä itsekin sen suhteen. Olenkin jo tehnyt, mutta toki voin siellä käynnillä mennä käymään.

Lapussa oli myös puhetta laihdutus leikkauksesta. Minua jotenkin tällä hetkellä kammottaa koko ajatus. En edes jaksanut kunnolla lukea niitä kohtia. Ja jotenkin itse olen sitä mieltä, että mitä nyt ihmisiltä olen kuullut, niin niissä on omat komplikaationsa. Joten ei kiitos! Ei todellakaan kuulosta houkuttavalta.

Nyt olisi mentävä iltatoimien pariin ja valmistauduttava henkisesti taas huomiseen harkka päivään. Jotenkin, kun sitä kotiin pääsee, niin haluaa vaan olla möllöttää eikä jaksa paljoa jutella, kun meillä on niin tiivis työyhteisö, että siellä juttua riittää ja sitten, kun avaamme myymälän niin asiakkaitakin :D

Ihanaa viikkoa teille jokaiselle rakkaat lukijat ja tukijat! Oikein leppoisaa ja rentouttavaa viikkoa teille, kun olette vapaalla. Muistakaa huolehtia itsestänne, se on tärkeää, sillä todellakin jaksamisella on väliä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa uusi vuosi 2021!

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!  Vuosi vaihtui ja kohta juhlimme ystävänpäivää. Toivotaan, että teidän vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja olette löytäneet myös jotakin uutta ja avartaa omiin elämiinne.  Minun vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Lapsilla jatkui koulut normaalisti, vaikka toki vielä korona jyllää. Minäkin sain itselleni työpaikan ja olen siitä erittäin kiitollinen. Työskentelen pienessä päiväkoti yksikössä alle 2 vuotiaiden lasten ryhmässä. Päivät ovat vaihtelevia ja erilaisia, vaikka lasten perusrytmi on päivittäin samankaltainen. Nautin työstäni, mutta täytyy myös todeta, että välillä väsymys painaa niin kehoa, kuin mieltä. Päiväkoti työ on fyysisesti sekä henkisesti rankkaa. Silti en vaihtaisi tätä työtä pois, sillä rakastan tehdä tätä työtä ja kokonaisella sydämellä. Minulla on aivan upea työtiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja muutenkin on sellainen kotoisia olo työpaikalla, että kotona.  Vapaa-ajalla olen myös pyrkinyt liikkumaan. Toki niinkuin viimek...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Täällä makoilen sängyssä flunssan kourissa kotona. Tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Ei jaksa, kun syödä ja nukkua. Veto on ihan poissa. Kurkkua kutittaa ja räkä sen kun lentää. Valot käyvät silmille ikävästi. Pimeä huone ja yksinäisyys. Olisi tuossa luettavaakin. Pakko-oireisiin liittyen lainasin kirjan. Olen myös nyt lukenut kirjoja masennuksesta ja siitä, kuinka masennuksesta voi toipua. On ollut helpottavaa nähdä, että todellakin voin tästä toipua ja tulla terveemmäksi ihmiseksi. Kuitenkin, se vaatii todella sen oman panoksen, että tekee töitä sen eteen. Olen myös huomannut joitakin ihmisiä, jotka vellovat masennuksessa ja menneissä asioissa. Ei sellainen paranna ketään. On otettava positiivisempi asenne ja mentävä eteenpäin. Itsekin voin sanoa, että ei se helppoa ole mutta onneksi on hyvä tukiverkko ja ystävät, ketkä jaksavat potkia eteenpäin. Ilman tukiverkkoa ja ystäviä, en olisi näin hyvässä tässä tilanteessa. Tänään en ...

Arjen vuoristorataa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Minulla onkin ollut pieni tauko blogini kanssa. En ole saanut aikaiseksi tekstiä. Tänään ajattelin kirjoitella ja olen ajatellutkin, että kirjoitan silloin, kun sydämestäni kumpuaa tekstiä. Viikonloppu Viikonloppuna vietin lähimpien tyttö kavereiden kanssa 29-vuotis synttäreitäni. Juhlat onnistui mainiosti suunnitellun mukaan. Olimme ensin tyttöjen kanssa meillä. Söimme, juttelimme, tanssimme ja pelailimme pantomiimi aliasta. Oli oikein mukava pippalot ja nautin täysin siemauksin kaikesta. Loppu illasta menimme keilaamaan. Hohto keilausta ja tulihan siinä samalla tanssahdeltua keilaradalla. Tulin kotiin joskus puolen yön aikaan. Huomasin myös sen, että masennukseni kanssa minulla oli hyvin ailahtelevat tunteet. Se ei menoa haitannut, sillä tytöt ymmärsivät sen ja antoivat minun olla oma itseni. Välillä fiilikset olivat katossa ja välillä olin alakuloisempi. Odotin synttäreitä todella paljon. Varmaan stressi laukesi siinä, kun istuimme...