Siirry pääsisältöön

Opinnot jatkuu ja viikko kuulumisia.


Heips rakkaat lukijat ja tukijat!

Viikko alkoi ihan jees fiiliksellä. Ainakin saa olla kiitollisin mielin siitä, että keräsin viikonloppuna voimia tulevaa viikkoa varten. Tosin harkka päiväni ovat neljän tunnin pituiset tällä hetkellä, mutta minun vointiini nähden sekin on paljon. Tänään tosiaan aloittelin harkan, oli kiva palata työpaikalle. Harkassa oli enemmän ihmisiä, sillä meillä valmistellaan myymälää avajaisia varten. Oli muista myymälöistä tullut apukäsiä lisää. Minä pääsin varaston puolelle tuotteita hälyttämään ja merkkaamaan tuotteiden koodeja. Sitä koodi hommaa on vähän vaikea selittää. Siinä se nelisen tuntia sitten menikin. 

Harkka päivän jälkeen tulin kotiin ja vähän lepäilin. Kävimme miehen kanssa asioilla ja sitten lähdinkin ystävän luo kylään. Kiitos sinulle rakas ystäväni vieraanvaraisuudesta. Tulipa sitten samalla tehtyä kävelylenkki, kun kävelin kotiin. On huippu fiilis ja posket vähän jäässä :D
Talvikin tekee kummasti tuloaan. Onneksi olin hommannut itselle ja lapsille talvikengät. Nyt on lämpöiset kengät ja niillä pärjää hyvin kevääseen talven yli. Tänäänkin satoi jo lunta, vaikka tosin se vielä varmasti sulaa pois. Ihan vielä ei päästä nauttimaan kunnon pakkassäistä. :D

Tällä viikolla on paljon kaikenlaista hommaa. Tiistai päivälle ei ole erityisiä suunnitelmia, keskiviikkona on kuoro treenien veto, perjantaina nuorten iltaa ja koko lauantai päivä menee taloyhtiön pihatalkoissa ja pikku jouluissa. Sunnuntaina olisi vielä pojan kaveri synttärit. Että hommaa piisaa ja siinä ohella myymälämme avajaiset torstaina ja perjantaina.

Eli voi siis sanoa, että työntäyteinen viikko siis tulossa :D Ihanaa viikkoa teille kaikille rakkaat lukijat ja tukijat! <3 Pidetään rakkaistamme huolta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa uusi vuosi 2021!

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!  Vuosi vaihtui ja kohta juhlimme ystävänpäivää. Toivotaan, että teidän vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja olette löytäneet myös jotakin uutta ja avartaa omiin elämiinne.  Minun vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Lapsilla jatkui koulut normaalisti, vaikka toki vielä korona jyllää. Minäkin sain itselleni työpaikan ja olen siitä erittäin kiitollinen. Työskentelen pienessä päiväkoti yksikössä alle 2 vuotiaiden lasten ryhmässä. Päivät ovat vaihtelevia ja erilaisia, vaikka lasten perusrytmi on päivittäin samankaltainen. Nautin työstäni, mutta täytyy myös todeta, että välillä väsymys painaa niin kehoa, kuin mieltä. Päiväkoti työ on fyysisesti sekä henkisesti rankkaa. Silti en vaihtaisi tätä työtä pois, sillä rakastan tehdä tätä työtä ja kokonaisella sydämellä. Minulla on aivan upea työtiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja muutenkin on sellainen kotoisia olo työpaikalla, että kotona.  Vapaa-ajalla olen myös pyrkinyt liikkumaan. Toki niinkuin viimek...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Täällä makoilen sängyssä flunssan kourissa kotona. Tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Ei jaksa, kun syödä ja nukkua. Veto on ihan poissa. Kurkkua kutittaa ja räkä sen kun lentää. Valot käyvät silmille ikävästi. Pimeä huone ja yksinäisyys. Olisi tuossa luettavaakin. Pakko-oireisiin liittyen lainasin kirjan. Olen myös nyt lukenut kirjoja masennuksesta ja siitä, kuinka masennuksesta voi toipua. On ollut helpottavaa nähdä, että todellakin voin tästä toipua ja tulla terveemmäksi ihmiseksi. Kuitenkin, se vaatii todella sen oman panoksen, että tekee töitä sen eteen. Olen myös huomannut joitakin ihmisiä, jotka vellovat masennuksessa ja menneissä asioissa. Ei sellainen paranna ketään. On otettava positiivisempi asenne ja mentävä eteenpäin. Itsekin voin sanoa, että ei se helppoa ole mutta onneksi on hyvä tukiverkko ja ystävät, ketkä jaksavat potkia eteenpäin. Ilman tukiverkkoa ja ystäviä, en olisi näin hyvässä tässä tilanteessa. Tänään en ...

Arjen vuoristorataa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Minulla onkin ollut pieni tauko blogini kanssa. En ole saanut aikaiseksi tekstiä. Tänään ajattelin kirjoitella ja olen ajatellutkin, että kirjoitan silloin, kun sydämestäni kumpuaa tekstiä. Viikonloppu Viikonloppuna vietin lähimpien tyttö kavereiden kanssa 29-vuotis synttäreitäni. Juhlat onnistui mainiosti suunnitellun mukaan. Olimme ensin tyttöjen kanssa meillä. Söimme, juttelimme, tanssimme ja pelailimme pantomiimi aliasta. Oli oikein mukava pippalot ja nautin täysin siemauksin kaikesta. Loppu illasta menimme keilaamaan. Hohto keilausta ja tulihan siinä samalla tanssahdeltua keilaradalla. Tulin kotiin joskus puolen yön aikaan. Huomasin myös sen, että masennukseni kanssa minulla oli hyvin ailahtelevat tunteet. Se ei menoa haitannut, sillä tytöt ymmärsivät sen ja antoivat minun olla oma itseni. Välillä fiilikset olivat katossa ja välillä olin alakuloisempi. Odotin synttäreitä todella paljon. Varmaan stressi laukesi siinä, kun istuimme...