Siirry pääsisältöön

Alku on aina vaikeaa, ne ihanat arjen haasteet.


Heips rakkaat lukijat ja tukijat!

On raskas viikko takana. Joka päivä jotakin tekemistä ja ihan väsy poikki olo päivän jälkeen.

Maanantai

Aloitin harjoittelun koulun ohessa. Nousin, tein aamutoimet, aamupalaa ja menoksi harkkaan. Harkka päivä meni siinä hommia tehden. Yleensä minä joko teen visun apuna hommia tai sitten laitan laatikoista vaatteet myyntikuntoon. Hälytän tuotteet ja laitan ne esille myymälään. Joskus, kun on hiljainen aika, siivoan myymälää tai teen jotakin muuta hommaa, mitä minulle keksiään. Samalla yritän hoitaa asiakaspalvelua niin myymälässä kuin sovituskoppien luona. Muuta ohjelmaa ei tuolle päivälle tainnut ollakaan. Loppu illan otin rennosti kotisohvalla telkkaria katsellen.

Tiistai

Sama homma jatkuu, kun herätyskello soi. Kun pääsin töistä, saimme olla mieheni kanssa kahdestaan. Kävimme seurakunnalla treenailemassa laulu juttuja ja sitten menimme sen jälkeen syömään. Löysimme tosi kivan ravintolan koikaupungistamme. Siellä oli hyvä ruoka ja palvelu. Varmasti menemme toistekin.

Keskiviikko

Harkkaan aamulla ja tuntuu, että kiireen kanssa. Olen laittanut kellon soimaan, mutta tuntuu siltä, että väsymys jatkuu ja on zombi olo pitkin päivää. Iltapäivästä kävin sielunhoitajalla ja sieltä kodin kautta musavastuu vuoroon palvelemaan ystävän kanssa. Huoh, illalla olen ihan puhki ja menen samoin tein nukkumaan. Ei jaksa myöhään valvoa.

Torstai

Vielä vaikeampi aamu. En jaksa tehdä edes itselle eväitä. Menen helpoimman kautta. Harjoitteluun mennessä poikkean musaopistolla viemässä paperit ja kahvilan kautta harkkapaikalle. Lounaaksi minulla on proteiinivanukas ja kahvilasta ostettu sämpylä. Myöhemmin iltapäivällä koukkaan luontaistuote kaupan kautta kotiin. Olen zombi tai tunnen oloni sellaiseksi, istun kotisohvalla ja en jaksa mitään. En jaksa syödä tai näprätä puhelinta. Jaksan sentään keskittyä ohjelmaan ja katson parikin jaksoa. Illemmalla seurakunnalle musa treeneihin. Sieltä suoraan kotiin, jonka jälkeen piakkoin taas nukkumaan.

Perjantai

Sain nukkua pitkään. Minulla oli lääkäri aika varattu toiselle paikkakunnalle, joten sain harkasta vapaapäivän. En jaksaisi millään aloittaa päivää. Tekisi mieli vain jäädä sänkyyn lepäämään. Pyörähdämme samalla kaupoilla mieheni kanssa ja illasta menen vielä siskon kanssa. Tulen kotiin nälkäisenä ja syön ja tässä nyt istuskelen sängyllä kirjoittamassa tätä tekstiä. Olen väsynyt ja haluaisin nukkumaan. Ehkä kohta menenkin, kun lapsetkin menevät nukkumaan. Olen iloinen, kun ei tarvitse ajatella aikaista aamu nousua. Huomenna voin nukkua pitkään ja iltapäivästä lähteä lasten kanssa leffaan. Kuulostaa kivalta viikonlopulta.

Lauantai

Tänään meni melkein koko päivä lasten kanssa touhutessa. Aamutoimien ja aamupuuron jälkeen, lähdimme toiselle paikkakunnalle asioille ja elokuviin. Kävimme katsomassa Angry birds elokuvan ja se oli erittäin hyvä valinta. Sen jälkeen kävimme vanhempieni luona kyläilemässä. Lasten serkut olivat myös siellä samaan aikaan. Tulimme junalla kotiin ja kävimme lähikaupassa. Lapsoset kävivät keskenään saunavuorolla tytöt ja pojat erikseen. Meillä kävi myös seurakunnasta ystäviä kyläilemässä. Loppu ilta meni kotisohvalla leffaa katsoen. Toki ei mennyt leffa valinnat ihan putkeen tällä kertaa. Lueskelin sängyssä vielä puhelimella uutisia ynm. Lopuksi päädyin koneelle kirjoittamaan blogia. Huomenna onkin sunnuntai ja saa nukkua pitkään. Myös seurakunnassa olisi keittolounasta tarjolla ja ihan perus kokousta. Kirjoittelen huomisesta vielä erikseen. Hyvää yötä raksut ja poksut :D

Sunnuntai

Nukuin myöhään ja söimme puolilta päivin aamupalaa. Lapset siivosivat huoneensa ja pelasivat peli aikansa. Illemmasta menimme seurakuntaan yhdessä koko väki. Oli sellainen olo, että on levännyt viikonlopun aikana. Kuitenkin sunnuntai iltana rupesi ahdistamaan ajatus siitä, että maanantaina palaan takaisin työharjoitteluun. Onneksi minulla on lääkäri aika varattu tiistaille, niin siellä pääsen keskustelemaan omasta jaksamisestani. Odotan kovin tuota lääkäri aikaa. Saa nähdä miten asiat sujuvat siihen asti.

Eiköhän tässä blogi tekstiä tällä erää riitä ja viikko vaihtuu. Ehkä siitä enemmän sitten seuraavassa tekstissäni. Kaikille oikein mukavaa viikon alkua ja pidetään rakkaistamme huolta <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa uusi vuosi 2021!

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!  Vuosi vaihtui ja kohta juhlimme ystävänpäivää. Toivotaan, että teidän vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja olette löytäneet myös jotakin uutta ja avartaa omiin elämiinne.  Minun vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Lapsilla jatkui koulut normaalisti, vaikka toki vielä korona jyllää. Minäkin sain itselleni työpaikan ja olen siitä erittäin kiitollinen. Työskentelen pienessä päiväkoti yksikössä alle 2 vuotiaiden lasten ryhmässä. Päivät ovat vaihtelevia ja erilaisia, vaikka lasten perusrytmi on päivittäin samankaltainen. Nautin työstäni, mutta täytyy myös todeta, että välillä väsymys painaa niin kehoa, kuin mieltä. Päiväkoti työ on fyysisesti sekä henkisesti rankkaa. Silti en vaihtaisi tätä työtä pois, sillä rakastan tehdä tätä työtä ja kokonaisella sydämellä. Minulla on aivan upea työtiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja muutenkin on sellainen kotoisia olo työpaikalla, että kotona.  Vapaa-ajalla olen myös pyrkinyt liikkumaan. Toki niinkuin viimek...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Täällä makoilen sängyssä flunssan kourissa kotona. Tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Ei jaksa, kun syödä ja nukkua. Veto on ihan poissa. Kurkkua kutittaa ja räkä sen kun lentää. Valot käyvät silmille ikävästi. Pimeä huone ja yksinäisyys. Olisi tuossa luettavaakin. Pakko-oireisiin liittyen lainasin kirjan. Olen myös nyt lukenut kirjoja masennuksesta ja siitä, kuinka masennuksesta voi toipua. On ollut helpottavaa nähdä, että todellakin voin tästä toipua ja tulla terveemmäksi ihmiseksi. Kuitenkin, se vaatii todella sen oman panoksen, että tekee töitä sen eteen. Olen myös huomannut joitakin ihmisiä, jotka vellovat masennuksessa ja menneissä asioissa. Ei sellainen paranna ketään. On otettava positiivisempi asenne ja mentävä eteenpäin. Itsekin voin sanoa, että ei se helppoa ole mutta onneksi on hyvä tukiverkko ja ystävät, ketkä jaksavat potkia eteenpäin. Ilman tukiverkkoa ja ystäviä, en olisi näin hyvässä tässä tilanteessa. Tänään en ...

Arjen vuoristorataa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Minulla onkin ollut pieni tauko blogini kanssa. En ole saanut aikaiseksi tekstiä. Tänään ajattelin kirjoitella ja olen ajatellutkin, että kirjoitan silloin, kun sydämestäni kumpuaa tekstiä. Viikonloppu Viikonloppuna vietin lähimpien tyttö kavereiden kanssa 29-vuotis synttäreitäni. Juhlat onnistui mainiosti suunnitellun mukaan. Olimme ensin tyttöjen kanssa meillä. Söimme, juttelimme, tanssimme ja pelailimme pantomiimi aliasta. Oli oikein mukava pippalot ja nautin täysin siemauksin kaikesta. Loppu illasta menimme keilaamaan. Hohto keilausta ja tulihan siinä samalla tanssahdeltua keilaradalla. Tulin kotiin joskus puolen yön aikaan. Huomasin myös sen, että masennukseni kanssa minulla oli hyvin ailahtelevat tunteet. Se ei menoa haitannut, sillä tytöt ymmärsivät sen ja antoivat minun olla oma itseni. Välillä fiilikset olivat katossa ja välillä olin alakuloisempi. Odotin synttäreitä todella paljon. Varmaan stressi laukesi siinä, kun istuimme...