Siirry pääsisältöön

Miksi minua väsyttää?

Heips rakkaat lukijat! <3

En ole taas vähään aikaan saanut kirjoitettua blogia. Voitte kuvitella, kun neljän lapsen kanssa täällä arkea touhottaa niin ei kerkeä oikein arjesta vetää itselleen aikaa. Joulu meni ja tuli levättyä ja voimia kerättyä arkeen. Tänään kuitenkin tuntuu siltä, että väsyttää. Aion siitä kirjoittaa teille lisää.

Väsymys mitä se on ja miltä se tuntuu? Minua ainakin väsyttää todella paljon nykyisin. Tuntuu siltä, että kaikki energia kuluu vaan pois, vaikkei juurikaan mitään tee. Nukuin öisin jonkun 12 tuntia ja silti vaan väsyttää. Olen väsynyt tähän ainaiseen väsymykseen.
Toisaalta myös väsymyksen rinnalla olen huomannut senkin, miten pienistä asioista voi tulla iloiseksi. Ja varsinkin, jos itse saa tehdä hyviä asioita toiselle ihmisille. 

Tänäänkin kävin seurakunnalla piipahtamassa. Siellä jaettiin ihmisille ruokaa. Minulle tuli siitäkin todella hyvä mieli, että ihmiset saivat kyllikseen ruokaa näin joulun jälkeen. Sain toivottaa ihmisille jo hyvää uutta vuotta. Näin todella sen hyvän mielen ihmisten kasvoilla. Todella ne ihmiset osaavat arvostaa sitä, että joku juttelee heidän kanssa vähän aikaa. Ruoka jonka he saavat ovat todella tyytyväisiä siihen.

Välillä tulee sellainen olo, että me valitamme todella pienistä asioista. Vaikka onhan se niin, kun elämme täällä ajassa elämäämme niin toki meille ne asiat ovat tärkeitä mitä elämässämme tapahtuu juuri tällä hetkellä. Tällä hetkellä minun elämässäni on masennus, väsymys ja uupumus. Siksi ehkä puhun ja kirjoitan siitä niin paljon. Joskus mietin myös sitä, että alkaako läheisiä ihmisiä ärsyttämään se, kun puhun heille koko ajan siitä miltä minusta tuntuu?Vaikka sekin on toki totta, että monesti ihmiset puhuvat omista asioistaan eivätkä huomaa toisen ihmisen asioita ollenkaan. Eletään niin siinä omissa asioissa kiinni. 

On kyllä sellaisiakin ihmistyyppejä jotka ovat mieleltään raskaita ja ajattelevat vain itseään. Itsellänikin on kokemusta niistä ihmissuhteista. Ne ihmissuhteet jotka kuluttaa niistä ei saa positiivista voimaa ja energiaa.

Ehkä ensi vuonna minun mottoni voisi olla se, että keskityn enemmän omaan hyvinvointiini ja perheeni hyvinvointiin. Pidän niihin ihmisiin yhteyttä, joilta saan positiivista energiaa ja iloa elämääni. Tämän asian, kun muistaa sillä pääsee jo todella pitkälle elämässä.


Ihanaa, että jaksatte lukea blogiani ja pidetään rakkaistamme huolta <3 

Kommentit

  1. Apua, heti tuntui siltä, että mä puhun sulle vaan omista asioistani, enkä kuuntele sua yhtään 😯 toivottavasti näin ei kuitenkaan ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. Kyllä mä sulle uskaltaisin sanoa jos olisi. Todella olen iloinen sinusta serkkuseni <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa uusi vuosi 2021!

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!  Vuosi vaihtui ja kohta juhlimme ystävänpäivää. Toivotaan, että teidän vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja olette löytäneet myös jotakin uutta ja avartaa omiin elämiinne.  Minun vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Lapsilla jatkui koulut normaalisti, vaikka toki vielä korona jyllää. Minäkin sain itselleni työpaikan ja olen siitä erittäin kiitollinen. Työskentelen pienessä päiväkoti yksikössä alle 2 vuotiaiden lasten ryhmässä. Päivät ovat vaihtelevia ja erilaisia, vaikka lasten perusrytmi on päivittäin samankaltainen. Nautin työstäni, mutta täytyy myös todeta, että välillä väsymys painaa niin kehoa, kuin mieltä. Päiväkoti työ on fyysisesti sekä henkisesti rankkaa. Silti en vaihtaisi tätä työtä pois, sillä rakastan tehdä tätä työtä ja kokonaisella sydämellä. Minulla on aivan upea työtiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja muutenkin on sellainen kotoisia olo työpaikalla, että kotona.  Vapaa-ajalla olen myös pyrkinyt liikkumaan. Toki niinkuin viimek...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Täällä makoilen sängyssä flunssan kourissa kotona. Tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Ei jaksa, kun syödä ja nukkua. Veto on ihan poissa. Kurkkua kutittaa ja räkä sen kun lentää. Valot käyvät silmille ikävästi. Pimeä huone ja yksinäisyys. Olisi tuossa luettavaakin. Pakko-oireisiin liittyen lainasin kirjan. Olen myös nyt lukenut kirjoja masennuksesta ja siitä, kuinka masennuksesta voi toipua. On ollut helpottavaa nähdä, että todellakin voin tästä toipua ja tulla terveemmäksi ihmiseksi. Kuitenkin, se vaatii todella sen oman panoksen, että tekee töitä sen eteen. Olen myös huomannut joitakin ihmisiä, jotka vellovat masennuksessa ja menneissä asioissa. Ei sellainen paranna ketään. On otettava positiivisempi asenne ja mentävä eteenpäin. Itsekin voin sanoa, että ei se helppoa ole mutta onneksi on hyvä tukiverkko ja ystävät, ketkä jaksavat potkia eteenpäin. Ilman tukiverkkoa ja ystäviä, en olisi näin hyvässä tässä tilanteessa. Tänään en ...

Arjen vuoristorataa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Minulla onkin ollut pieni tauko blogini kanssa. En ole saanut aikaiseksi tekstiä. Tänään ajattelin kirjoitella ja olen ajatellutkin, että kirjoitan silloin, kun sydämestäni kumpuaa tekstiä. Viikonloppu Viikonloppuna vietin lähimpien tyttö kavereiden kanssa 29-vuotis synttäreitäni. Juhlat onnistui mainiosti suunnitellun mukaan. Olimme ensin tyttöjen kanssa meillä. Söimme, juttelimme, tanssimme ja pelailimme pantomiimi aliasta. Oli oikein mukava pippalot ja nautin täysin siemauksin kaikesta. Loppu illasta menimme keilaamaan. Hohto keilausta ja tulihan siinä samalla tanssahdeltua keilaradalla. Tulin kotiin joskus puolen yön aikaan. Huomasin myös sen, että masennukseni kanssa minulla oli hyvin ailahtelevat tunteet. Se ei menoa haitannut, sillä tytöt ymmärsivät sen ja antoivat minun olla oma itseni. Välillä fiilikset olivat katossa ja välillä olin alakuloisempi. Odotin synttäreitä todella paljon. Varmaan stressi laukesi siinä, kun istuimme...