Hei rakkaat lukijat!
Tämä on uusi blogini. Haluan yksityisyyden vuoksi olla paljastamatta henkilöllisyyttäni. Tämän blogin sisältö tulee käsittelemään ns. entistä sekä nykyistä elämääni. Olen todella miettinyt muutaman vuoden blogin perustamista ja nyt vihdoinkin sain mahdollisuuden siihen.
Joten tästä on hyvä aloittaa. Palataan siis ajassa taaksepäin.
Ollessani 15-vuotias tapasin ex-mieheni eli nykyisten lasteni isän. Ihastuimme, rakastuimme ja kuinkas kävikään, menimme naimisiin. Niin kuin yleensä tehdään. Vaikkei kaikkien mielestä avioliittoa tarvitse solmia. Meidän elämään se kuului ensinnäkin siksi sillä eihän kristitty ihminen voi asua avoliitossa vaan avioliitto on raamatun sanan mukainen periaate. Ja meille syntyi kaksi ihanaa lasta.
Elämä oli ihanaa ja koin olevani onnellinen siitä saavutuksesta, että minullahan on maailman mahtavin aviopuoliso ja lapsetkin. Asunto ehkä puuttuu. Mutta muuten niin täydellinen yhtälö.
Eihän sitä voinut 15-vuotiaana tietää, että mihin kelkkaan sitä hyppää. Seurustellessamme en osannut kuvitella, että jonain päivänä tulee se päivä kun eroamme emmekä ole enää yksi.
Meidän avioliittoa kesti 8 vuotta. Moni ihmettelikin sitä, että miksi erosimme? Olimmehan ulospäin näyttäneet hyvältä ja kunnolliselta perheeltä. Eihän meidän perheessä mitään ongelmia olisi. Vaikka tuohan ei pidä paikkaansa. Minä väitän ja se on tosi, että avioliitto tai yleensäkin yhdessä oleminen ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista.
Meidän perheessä ei siis todellakaan ollut kaikki hyvin. Minäkin omine virheineni täysin uuden edessä ja hukassa. Meidän perheessä puolisoni oli narsistinen ja väkivaltainen. Tämä on aika raakaa tekstiä mutta totisinta totta.
Enhän minä voinut kuvitella tai tietää millainen on narsistinen ihminen tai sitä, että joku ihminen joka rakastaa sinua voi satuttaa sinua tai tehdä sinulle pahoja asioita.
Nyt, kun olen saanut toipua "vanhasta" elämästäni olen todellakin kiitollinen, että olen tässä. Minä ja ennen kaikkea lapseni saamme olla turvassa. Kiitos siitä kuuluu rakkaalle aviopuolisolleni. Hän on jaksanut tukea minua kaiken tämän keskellä.
Tässä blogissani todellakin tulen käsittelemään erittäin vaikeita aiheita liittyen narsismiin, väkivaltaan ja toisen ihmisen kontrollointiin. Haluan olla avoin ja rehellinen. Haluan todella kertoa asiat oikeiden nimien mukaan. Siksi juuri en halua paljastaa itseäni, sillä minulle tulisi ongelmia siitä nykyisessä elämässäni.
Haluan myös kiittää pikku serkkuani siitä, että kirjoitat blogia ja se on todella rohkaissut myös minua kirjoittamaan. En halua olla kertomatta asioita, jos voin jota kuta toista auttaa?! Haluan toivottaa teille jokaiselle lukijalle kaikkea hyvää ja kiitän kovasti siitä jo etukäteen, jos vaan jaksatte jatkaa blogini seuraamista.
-Tzau.
Tämä on uusi blogini. Haluan yksityisyyden vuoksi olla paljastamatta henkilöllisyyttäni. Tämän blogin sisältö tulee käsittelemään ns. entistä sekä nykyistä elämääni. Olen todella miettinyt muutaman vuoden blogin perustamista ja nyt vihdoinkin sain mahdollisuuden siihen.
Joten tästä on hyvä aloittaa. Palataan siis ajassa taaksepäin.
Ollessani 15-vuotias tapasin ex-mieheni eli nykyisten lasteni isän. Ihastuimme, rakastuimme ja kuinkas kävikään, menimme naimisiin. Niin kuin yleensä tehdään. Vaikkei kaikkien mielestä avioliittoa tarvitse solmia. Meidän elämään se kuului ensinnäkin siksi sillä eihän kristitty ihminen voi asua avoliitossa vaan avioliitto on raamatun sanan mukainen periaate. Ja meille syntyi kaksi ihanaa lasta.
Elämä oli ihanaa ja koin olevani onnellinen siitä saavutuksesta, että minullahan on maailman mahtavin aviopuoliso ja lapsetkin. Asunto ehkä puuttuu. Mutta muuten niin täydellinen yhtälö.
Eihän sitä voinut 15-vuotiaana tietää, että mihin kelkkaan sitä hyppää. Seurustellessamme en osannut kuvitella, että jonain päivänä tulee se päivä kun eroamme emmekä ole enää yksi.
Meidän avioliittoa kesti 8 vuotta. Moni ihmettelikin sitä, että miksi erosimme? Olimmehan ulospäin näyttäneet hyvältä ja kunnolliselta perheeltä. Eihän meidän perheessä mitään ongelmia olisi. Vaikka tuohan ei pidä paikkaansa. Minä väitän ja se on tosi, että avioliitto tai yleensäkin yhdessä oleminen ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista.
Meidän perheessä ei siis todellakaan ollut kaikki hyvin. Minäkin omine virheineni täysin uuden edessä ja hukassa. Meidän perheessä puolisoni oli narsistinen ja väkivaltainen. Tämä on aika raakaa tekstiä mutta totisinta totta.
Enhän minä voinut kuvitella tai tietää millainen on narsistinen ihminen tai sitä, että joku ihminen joka rakastaa sinua voi satuttaa sinua tai tehdä sinulle pahoja asioita.
Nyt, kun olen saanut toipua "vanhasta" elämästäni olen todellakin kiitollinen, että olen tässä. Minä ja ennen kaikkea lapseni saamme olla turvassa. Kiitos siitä kuuluu rakkaalle aviopuolisolleni. Hän on jaksanut tukea minua kaiken tämän keskellä.
Tässä blogissani todellakin tulen käsittelemään erittäin vaikeita aiheita liittyen narsismiin, väkivaltaan ja toisen ihmisen kontrollointiin. Haluan olla avoin ja rehellinen. Haluan todella kertoa asiat oikeiden nimien mukaan. Siksi juuri en halua paljastaa itseäni, sillä minulle tulisi ongelmia siitä nykyisessä elämässäni.
Haluan myös kiittää pikku serkkuani siitä, että kirjoitat blogia ja se on todella rohkaissut myös minua kirjoittamaan. En halua olla kertomatta asioita, jos voin jota kuta toista auttaa?! Haluan toivottaa teille jokaiselle lukijalle kaikkea hyvää ja kiitän kovasti siitä jo etukäteen, jos vaan jaksatte jatkaa blogini seuraamista.
-Tzau.
Kommentit
Lähetä kommentti