Elämä on hauras.

Heippa rakkaat lukijani. Tänään mulla on mennyt päivä nopeasti. Olen saanut uusia ajatuksia, jotka haluan nyt jakaa teidän kanssa.

Miten sun aamu on alkanut tai päivä? Mitä sun ens viikko tuo tullessaan? Miten sinä suhtaudut ylipäätänsä elämään? Entä uskotko johonkin uskontoon?

Mä en ole aikaisemmin kertonut mun taustaani. Mutta siis mulla on kristilliset arvot elämässäni. Synnyin perheeseen jossa vanhemmat olivat uskossa. Tulin uskoon 9 vuotiaana ja 14 vuotiaana kävin kasteella. Voi olla, että sulle nää asiat ei merkitse mitään. Enkä sanokaan, että sun tarvis olla kanssani samaa mieltä.

Itse olen ylipäätänsä sitä mieltä, että jokainen uskoo mihin uskoo tai ei usko. En ala näistä asioista kiistelemään.

Meidän perheen arkeen kuuluu raamatun lukeminen, rukous ja seurakunnassa jäsenenä oleminen sekä vapaaehtoistyössä palveleminen. Tiedän myös sen, että ei seurakunnasta tai elämästä tarvitsisi ottaa paineita. En itse halua suoritta seurakunnassa käymistä vaan käyn vapaaehtoisesti siellä.

Palataan siis tähän aamuun ja arkeen. Minun aamu alkoi herätyskellon soitolla. En olisi millään jaksanut nousta ylös, joten jäin sänkyyn pötköttämään, vaikka tiesin, että minulla on pari tuntia aikaa valmistautua seurakunnan Jumalanpalvelukseen. Vetkuttelin sängyssä 40 minuuttia. Todellakin kävin kamppailua siitä, että jaksanko nousta ja lähteä seurakuntaan. Vai jäänkö nukkumaan tai kotiin chillailemaan. Päätin kuitenkin nousta ylös ja aloittaa aamutoimet. Puin päälle. Ei mekkoni ei näyttänyt hyvältä. Laitoin parille ihmisille viestiä ja yritin heiltä saada mielipidettä, että laitanko tuota mekkoa vai en ja näyttääkö se hyvältä.

Olen nykyään jotenkin niin pinnallinen ihminen. Piut paut kun jaksaisin edes välittää itsestäni ja ulkonäöstäni. Yksi päivä tällä viikolla tapasin ystävääni. Keskustelimme hänen kanssa ulkonäköön liittyvistä asioista. Se sai minut ajattelemaan, että onko niin tärkeää näyttää hyvältä tai panostaa itsensä laittamiseen. Myös sen, että kun minulla on kertynyt kiloja niin miten ne kiloni kannan. Näytänkö ihmisille, että olen ihan paska ja minusta ei ole mihinkään. Vai näytänkö sen, että vitsit mä näytän tänään hyvältä. Enkä välitä toisten sanomisista tai muista.

Joten lähdin siis seurakuntaan tänään. Olin kovin iloinen, että lähdin vaikka olin väsynyt ja alakuloinen. Seurakunnassa musiikki ryhmä esitti kappaleen Hauras Elämä. Tuo kappale todellakin puhutteli minua ja pisti miettimään sitä, että joillakin muilla ihmisillä voi olla asiat paljon huonomminkin. Miksi minä valitan ja kitisen? Minullahan on pienet ongelmat verrattuna toisiin. Toiset saavat syöpä diagnooseja tai menevät psykoosiin huumeiden käytöstä tai joutuvat puukotuksen ja väkivallan uhriksi. Miksi minä valitan siitä, että olen väsynyt tai uupunut, että en jaksa? Kai siitäkin on oikeus valittaa. Vaikka se hyvin pientä onkin. Monet joutuvat viettämään pitkiä aikoja sairaalassa, kun lapsi sairastaa tai monet joutuvat kohtaamaan kuoleman oman läheisen kohdalla. Todellakin minun kuuluisi olla kiitollinen jokaisesta päivästä minkä elän. Eikä valittaa pienistä asioista.

Olen myös paljon miettinyt sitä, että miksi minun kohdalleni sattui uupuminen, väsymys, masennus? Miksi satutin polveni tapaturmaisesti? Tai miksi kannan perinnöllistä sairautta mukanani? Tähän me emme koskaan vastauksia saa ja emme todellakaan ymmärrä miksi olemme juuri tässä omassa elämässä. Todellakin pää pystyyn ja ollaan kiitollisia siitä mitä meillä on. Monesti, kun asiat ovat hyvin emme osaa arvostaa sitä. Silloin, kun menetämme jotain tai sairastamme huomaamme sen, että todellakin elämä on elämisen arvoista. Todellakin olen kiitollinen siitä, että käteni toimivat, jalkani toimivat, näen ja kuulen. Ne ei nimittäin ole itsestään selviä asioita.

Todellakin haluan sanoa teille jokaiselle lukijalle: pidetään kiinni niistä hyvistä asioista, joita meillä on elämässämme. Ollaan kiitollisia siitä, että olemme saaneet nousta tähän aamuun. Sillä se on totta, että joka päivä joku ihminen sairastuu/sairastaa, tapahtuu onnettomuuksia, syntyy uutta elämää ja elämän voi menettää silmänräpäyksessä. Nautitaan jokaisesta hetkestä ja ollaan kiitollisia siitä, että minä olen juuri tässä ja nyt.

Tähän voisinkin päättää raamatun kohdan psalmi 23: 1 Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Ihanaa alkavaa viikkoa teille jokaiselle ja pidetään rakkaimmistamme huolta!