Maanantai.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!

On ollut ihana saada palautetta ihmisiltä blogistani. Niin kiitollinen mieli siitä, että voin olla monelle avuksi tämän blogin kautta. On ihana kuulla hyvää palautetta ja myös sitäkin palautetta, että missä voisi vielä kehittyä. Olin miettinyt tälle keväälle kansanopiston kirjoitus kurssia. En sinne kuitenkaan ilmoittautunut. Olen yrittänyt rajata menojani paljonkin. Sen vuoksi, kun julkiset paikat ahdistaa ja pakko olla kalenterissa aikaa itselle ja lepäämiselle sekä arjen pyörittämiseen perheen kanssa.

Tänään olikin syntymäpäivä. Tätä päivää en niin kovin odottanut, sillä ei tunnu juhlalta, kun en vielä juhli syntymäpäiviäni. Viikonloppua odotellessa. Tytöt täältä tullaan ja lähtö laskenta on alkanut.

Tänään minulla alkoi myös m-ryhmä. Ryhmä on pitkäaikaisesti masennusta sairastaville. Menin ryhmään avoimin mielin ja ihan hyvin fiiliksin, vaikka tiesin, että kärsin ahdistuksesta julkisilla paikoilla. Tapasin ryhmässä yhden vanhan tuttavan. Hänen kanssa oli kiva jutella tauolla ja vaihtaa numeroita. Uskon, että juuri siksi minut lähetettiin tuonne ryhmään, että tapaan tuon ihmisen. Mietin vielä sitä, että aionko jatkaa ryhmässä. Ryhmä tilanne oli erittäin ahdistava kokemus minulle.

Mennessäni luokkaan olin vielä ainut. Istuin pöydän ääreen ja sain vapaasti valita paikkani mihin istun. Hetken päästä luokka tilaan alkoi tulla enemmän ihmisiä, kun viereeni istui ihminen, menin ihan ahdistuksen valtaan ja lukkoon. Olisin halunnut juosta luokasta pois, mutta oloni oli sellainen, etten kyennyt tekemään sitä. Päässä raksutti ja kehoni meni lukkoon. Kaikkein pahinta oli se, kun kävimme tutustumiskierrosta läpi ja siinä joutui esittelemään itsensä ja kertomaan miksi ryhmään on tullut.

Asiat joita ryhmässä käytiin läpi, vaikuttivat osittain tutuilta. Osittain tuli uuttakin asiaa. Olen ajatellut, että sairastan masennusta. Tänään tajusin sen, että sairastan pitkäaikaista masennusta. Se asia tuli uutena. Se myös tuli uutena, kun ensimmäisen kerran sairastut masennukseen niin sen jälkeen, jos sairastut uudelleen, masennus tulee pahempana. En yhtään ihmettele, että tällä hetkellä olen sairastunut niin pahasti. Olen todellakin siinä pisteessä, että voisin sanoa, olen täysin uupunut.

Nyt on tuntunut siltä, että tunnelin päässä näkyy edes vähän valoa. Jokin aika sitten ei vielä näkynyt toivoa ja valoa ollenkaan. Olin niin pohjalla ja lääkitykseni kanssa oli haasteita. Nyt, kun lääkitys on saatu kuntoon alkaa jo vähän paremmin helpottamaan.

Uskon myös siihen, että minun on käytävä tämä pitkä ja kivinen tie. Sillä ilman tätä tietä en osaisi laittaa itselleni rajoja, en osaisi rajata menemisiäni. Aikaisemmin minun kalenteri oli täpö täynnä kaikenlaista menoa. On kuitenkin mietittävä omat voima varansa ja sen mitä oikeasti jaksaa. Olen todella paljon joutunut vähentämään sellaisia menoja jotka eivät ole pakollisia. Käyn vaan pakolliset menot tällä hetkellä ja nään jonkun verran ystäviä. En jaksa sitä, että kalenteri on joka päivä täynnä ohjelmaa. On pakko pitää lepo päiviäkin.

Viimeksi puhuin liikunnan ilosta. Olen sen löytänyt ja todella olen kiitollinen edelleen pikku serkulleni, että hän myös jaksaa kannustaa ja tsempata minua. Olen myös tämän prosessin aikana oppinut hyväksymään enemmän itseäni ja ulkonäköäni. En ole mikään missi ehdokas eikä minun tarvitsekaan. Tiedän sen, että olen ylipainoinen ja se vaatii todella paljon minulta, että edes pystyn tunnustamaan sen asian. Todella aion tehdä töitä senkin eteen. Siksi olen ottanut liikunnan päivittäiseksi tavoitteeksi. Jos joku päivä jää välistä niin ei tunnu pahalta enkä rankaise siitä itseäni. Tiedän sen, että minulla lihavuus näkyy mahassani. Minun on tällä hetkellä hyväksyttävä se ja kannettava mahani ja itseni sellaisena, kuin se on. Me naiset emme koskaan ole tyytyväisiä ulkonäköömme. Oikeasti on paljon tärkeimpiä asioita. Minun oma hyvinvointini menee sen edelle miltä näytän.

Yksi ystäväni hän on erittäin kaunis. Hän on todella ulkonäöltään ihailuttavan kaunis. Todella iloitsen hänestä ihmisenä. En tietenkään tuijota hänen ulkonäköään pelkästään. Todella ihmettelin, kun keskustelin hänen kanssa, niin hän väheksyi omaa ulkonäköänsä. Rohkaisin häntä kauniilla sanoilla ja sanoin hänelle mitä hänestä ajattelen. Joskus muistan, kun vihasin itseäni ja omaa ulkonäköäni niin minulle tuli yksi ihminen sanomaan: ”mieti jos naamallesi lentäisi happoa, tai olisit kolarissa niin miltä näyttäisit sen jälkeen”. Mietin tuota paljonkin ja olen tullut siihen tulokseen, että todellakin saan olla kiitollinen siitä, että minä olen juuri sellainen, kuin olen.

Tästä tulikin pitkä teksti. Kirjoitin sen, mitä juuri minun pitikin tänään kirjoittaa. On ihana rohkaista teitä rakkaat lukijat ja tukijat. Ihanaa viikkoa teille jokaiselle! Ollaan naiset kiitollisia siitä, mitä me olemme.