Maanantai, huono päivä.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3

On ollut ihana nähdä, kuinka blogini on saanut lisää seuraajia. Olen kokenut todella viime päivinä, että olen itsekin saanut vertaistukea blogin kirjoittamiseen liittyen. Maanantai ja viikko alkanut. Mun viikko alkoi vähän huonoilla uutisilla. Siitä aiheesta vähän myöhemmin lisää. Kuitenkin odotan tältä viikolta paljon mukavia asioita ja ihania ystäviä.

Tosiaan mun maanantai päivä alkoi sillä, että nukuin pitkään. Olin laittanut kellon soimaan varttia vaille yhdeksän, että ehtisin miehen mukaan seurakunnalle. Toisin kävi, jäin nukkumaan ja heräsin kympin maissa. Äkkiä päälle ja jugurttia naamaan ja liikenteeseen.

Seurakunnalla kävin tapaamassa ystäviäni. Olen itse kokenut sen, että seurakunta ja ne ystävät siellä ovat minulle myös tuki tähän elämäntilanteeseen. Tiedän kyllä, että meillä jokaisella on erilaiset kokemukset seurakunnasta. Kaikki eivät ajattele samalla tavalla, kuin minä.

Seurakunnan jälkeen ystäväni tuli käymään. Kerroin ystävälleni, että tuttava perheessä perheen äidillä on saattohoito menossa. Ystäväni kertoi, että oli kuullut eilen uutisen. Tuo perheen äiti oli eilen aamulla nukkunut pois. Tieto tuli, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Veti minut hiljaiseksi. Olen sen vuoksi ollut koko päivän alakuloinen ja miettinyt, että miksi? Miksi hän kuoli? Alle nelikymppinen, kaksi lasta ja aviomies. Varmasti hänellä oli unelmien työ. Niin se elämä joskus päättyy. Joskus olen myös miettinyt sitä, kun jotkut ihmiset haluavat itse päättää elämänsä oman käden kautta. On myös niitä ihmisiä, jotka vaihtaisivat paikkaa milloin tahansa, jos he tietäisivät, että sairastavat ja sairaus on niin vakava, että lääketieteellisesti ei ole enää mitään tehtävissä. On elämä, joskus niin epäoikeudenmukaista.

Iltapäivän löhösin sohvalla ja katsoen ohjelmaa netistä. Vanhemmuuteen liittyen. Hienoa, Elli, että olet jaksanut panostaa näinkin tärkeään aiheeseen. Tuli siinä samalla mietittyä omaa lapsuuttaan ja sitä, että miksi juuri minä oireilen näin. Olenko jäänyt jostakin vajaaksi lapsuudessani?

Ilta meni telkkua katsellessa. Nyt pötköttelen sängyssä. Alakuloinen mieli perheen äidistä ja lapsia tietenkin ikävä. Soitin myös tänään lapsille kuulumisia. Eivät he malttaneet kauan jutella. Väsyttää. Kaipa sitä tässä on lähdettävä nukkumaan. Huomenna on uusi päivä. Toivottavasti parempi päivä, vaikka kannan surua sisälläni tuosta tuttava perheestä.

Ihanaa viikkoa teille jokaiselle! Nautitaan me siitä, että saamme elää vielä täällä ja meillä on rakkaita ihmisiä rinnallamme. Emme ole yksin. Pidetään rakkaistamme huolta <3