Nallekarkit ei koskaan mee tasan.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3

Viimeisiä päiviä viedään tällä viikolla. Viikko on mennyt nopeasti. Huomenna on jo perjantai ja sehän tarkoittaa tikkien poistoa. Jipii! Viikonloppu alkaa ja sunnuntaina saan omat lapset kotiin <3 Ikävä jo heitä. Tämä päivä ei ole ollut viikon paras päivä. Siitä myöhemmin lisää.

Aamulla herätessäni olin pirteä. Nukuin viime yön pitkästä aikaa hyvin. Sekin vaikuttaa siihen, että ei ole päivisin niin väsynyt. Minulla piti tänään olla psykiatrisen sairaanhoitajan tapaaminen. Peruin sen kuitenkin, sillä en voi vielä istua ja sain jutella mieltä painavista asioista sielunhoitoterapeutin kanssa. Aion kuitenkin huomenna varailla uutta aikaa hoitajan tapaamiselle. Maanantaina pääsenkin taas pitkästä aikaa ryhmään, jossa käyn. Pari kertaa jäänyt väliin leikkauksen vuoksi.

Tänään todellakin minulla ei ollut onnenpäivä. Vetoketju meni takista rikki ja sitä ei voi korjata. Lähdimme miehen kanssa Helsinkiin pyydystämään uutta takkia. Tuloksetta. Turhautuminen iski. Kiersimme monta kauppaa ja toki takkeja olisi ollut tarjolla isommalla budjetilla. Ei minulla kuitenkaan sellaiseen ole varaa. Huomenna lähden kiertämään kirppareita. Toivottavasti löytäisin pian itselleni uuden takin. Kovat pakkasetkin ovat tulleet Suomeen.

Toinen asia mikä myös aiheutti minulle huonoa mieltä. Tuli ystävän kanssa riitaa. Vitsit, harmittaa. Tämä on muutenkin ollut monimutkainen ja vaikea ihmissuhde. Ei ole ensimmäinen kerta. Mutta toisaalta jos emme saa sovittua asioita tai hän ei halua jatkaa ystävyyttä sekin on mulle ihan ookoo. Mä olen kasvanut sen verran ihmisenä, että en mä enää jaksa riidellä ja en jaksa panostaa sellaisiin ihmissuhteisiin mitkä tuovat vain mielipahaa.  Toki meillä kaikilla on oma elämä ja omat tilanteet arjessa.

Minun arki pyörii tällä hetkellä perheen ja arjen parissa kotona. Vaikka toki olen saikulla. Aikaa jää ystäville, jos jää ja toki niitä ystäviä on helpompi nähdä, ketkä asuvat sua lähellä. En minä jaksa sitä, että minulta vaaditaan sitä ja tätä. En jaksa välttämättä lähteä kauas tapaamaan ketään. Eihän ihmissuhteet voi perustua siihen, että kun me käydään nyt teillä kylässä niin te tulette seuraavaksi meille. Minulla on yksi ystävä joka täysin ymmärtää sen, kun ei ole autoa käytettävissä ja hän asuu pienellä paikkakunnalla. Hän tulee tapaamaan minua tännepäin tai menemme yhdessä kahville. Harmittaa vaan, kun kaikki eivät sitä ymmärrä. Meillä on myös perheessä käyntejä perheneuvolassa yms. Ja mulla on kerran viikossa ryhmätapaaminen, parinviikon välein sielunhoito ja siihen päälle vielä sairaanhoitajan tapaamiset. Mulla menee aikaa niihin tapaamisiin, silloin kun lapset ovat koulussa. Olen myös selittänyt ystäville, että tällä hetkellä mulla menee aika omaan toipumiseen. Lääkäri kirjoitti minulle juuri puolen vuoden sairasloman. Ei noin pitkää sairaslomaa kirjoiteta turhaan. Todellakin tarvitsen nyt omaa rauhaa ja lepoa. Kutsun ystäviä kylään, kun jaksan. Enkä halua ottaa ylimääräistä stressiä turhanpäiväisistä asioista. Toivottavasti huomenna olisi parempi päivä.

Todella helpotti, kun sain taas jakaa teille sydämeni ajatuksia. Kiitos teille, että olette siellä <3