Hljaiseloa blogissa ja tietysti asiaa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3

On vierähtänyt aikaa, kun olen kirjoittanut. On kerennyt tapahtumaan kaikennäköisiä asioita. Olen myös miettinyt paljon kaikenlaista blogin suhteen. Kuitenkin sydämeni sanoo: kirjoita! Joten en voi olla vaan hiljaa ja hyssytellä asioita. Todellakin niin kuin aikaisemmin olen sanonut, että totuus on tultava julki. Kuitenkin jotkut ihmiset sanovat minulle: kirjoita, älä kuitenkaan julkisesti. Toiset kannustavat jatkamaan kirjoittamista ja tsemppaavat rohkaisevasti. Toki meitä ihmisiä on erilaisia. Kaikilla meillä on omat mielipiteensä ja asiansa.

Ensinnäkin olen todella pettynyt siihen, että osa ihmisistä lukee blogia ns. kyttäämismielessä. Olen tästä jo aikaisemminkin kirjoittanut. En välitä. Annan sellaisten juoruilijoiden olla ja jätän heidät omaan arvoonsa. Arvostan paljon enemmän sitä, että saan palautetta suoraan itselleni. Oli palaute sitten kritiikkiä tai positiivista.

Viime aikoina on ollut rankkaa ja olen ollut todella väsynyt ja uupunut. Suurin osa päivistä on mennyt alakuloisissa merkeissä. Myös lasteni isä on ollut yksi niistä, joka on saanut mieleni matalaksi. Monet sanovat: älä välitä. On helppo sanoa, se on helpommin sanottu, kuin tehty. Toisaalta lasten isän käytös on antanut myös minulle paljon voimia. Jaksan edelleen taistella oikeuden ja lasten puolesta. On tämä ikävää ja kurjaa, kun lasten asiat täytyy riitelemällä hoitaa. Olen ottanut sen linjan, että enää en vastaa hänelle puhelimeen sillä en jaksa kuunnella haukkumista. yms. Minun ei tarvitse alistua siihen. Laitan asiat tekstarilla, jos mahdollista.

Lasten isä ei myös noudata tapaamissopimusta, joka on lastenvalvojan luona tehty yhdessä. Tapaamisia peruuntuu ja sitten hän ottaa lapset milloin haluaa ja miten itselle sopii. Lastenvalvojakaan ei pysty enää asialle tekemään mitään. Välillä tulee sellainen olo, että mihin noita ammatti ihmisiä tarvitaan. He nostavat kädet pystyyn ja sanovat, en voi tehdä asialle mitään. Kuitenkin toinen osapuoli saa käyttäytyä miten haluaa ja asioille ei voi tehdä mitään. Outoa. Monimutkainen tilanne. Vaikka lasten etu olisi se, että tapaaminen olisi mahdollisimman säännöllistä. Olen aikaisemmin puhunut, että kuopus on erityislapsi. Varsinkin hänen kohdalla on vielä enemmän tärkeää arjen rutiinit. Harmittaa, kun lasten isä ei osaa ajatella tuolta puolta ollenkaan.

Meillä oli myös yhteinen nekku palaveri kuopuksen asioihin liittyen. Joten en nyt saa kuopukselleni sitä hoitoa jota hän tarvitsisi. Lasten isä kieltäytyi jatkotutkimuksista. On väärin, että omat mielipiteet menevät lasten terveyden edelle. Ei minulla oikeasti kohta ole vaihtoehtoja, kuin hakea yksinhuoltajuutta, kun lasten isä laiminlyö terveyden puitteissa olevia asioita. Sitäkin vaihtoehtoa olen monta kertaa miettinyt. Kuitenkin tällä hetkellä tuntuu siltä, että en jaksaisi lähteä taistelemaan asioista. Lasten edun mukaista kuitenkin on se, että lapsilla on välittävä ja huolehtiva aikuinen perheessä.

Olen myös käyttänyt aikaani pakkaamiseen. Olen iloinen siitä, että olen jaksanut aloittaa jo tavaroiden karsimisen. Vielä parisen kuukautta niin pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. Odotan jo innolla sitä päivää. Olen myös tehnyt pieniä hankintoja uuteen tulevaan asuntoomme. Todellakin, kun tykkään sisustaa, on ihana laittaa kotia juuri sellaiseksi mistä itse tykkää. Toki myös miehen mielipiteen olen ottanut huomioon.

Eiköhän tässä nämä tärkeimmät asiat olleet. Ihanaa, että olette siellä <3 Ja todellakin, pidetään rakkaistamme huolta! <3 Ihanaa pääsiäisen aikaa jokaiselle, nyt meidänkin perhe rauhoittuu pääsiäisen viettoon ja muistelemaan pääsiäisen ilosanomaa! <3