Niin särkyvää...

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3

Tänään olen ollut tomera. Siivosin sillä välin, kun mies nukkui päikkäreitä sängyssä. Maakuuhuone jäi vielä siivoamatta, mutta kyllä sen kerkeää. Olen muutenkin tällä viikolla saanut kotona paljon aikaan vaikka vielä vähän flunssa painaa päälle. Siis synkempiin aiheisiin tällä kertaa.

Olen surullinen, pettynyt, haavoittunut. Miten sitä voi sanoin kuvailla. On vaikeaa. Meidän koko perhe on kärsinyt siitä asti, kun menimme mieheni kanssa avioliittoon. Eksäni on niin ilkeä, niin ilkeä. Hänelläkö on oikeus onneen ja iloon tai uuteen perhe-elämään? Missä on minun oikeuteni?

Eilen sattui taas erittäin ikävä tilanne. En halua sitä tässä avata enempää. Olen vain niin pettynyt, että hänen varjonsa seuraa. Olen tehnyt hänelle selväksi, että kotiimme hän ei voi tulla. Joten hän kuvittelee, että on niitä julkisia paikkoja joihin voi sitten tulla riitaa haastamaan, riehumaan, kiristämään ja pelottelemaan.  

Olenko tyhmä? Vai liian kiltti. Aikoinaan, kun meillä oli suhteessa väkivaltaa. En koskaan kertonut siitä kenellekään, en tehnyt pahoinpitely syytettä, en mennyt lääkäriin. Eromme jälkeen vielä muistan, kun sosiaalityöntekijä kehotti tekemään rikosilmoituksen pahoinpitelystä sekä lähestymiskiellosta. Miksi en voinut silloin sitä tehdä? Miksi en osannut toimia? On mennyt kohta jo neljäs vuosi ja piinaaminen jatkuu.

Toisaalta olen väsynyt ainaiseen riitelyyn ja taisteluun. Haluaisin, että välimme voisi edes jotenkin toimia lastemme vuoksi. EI, ei ja ei. Pettyneitä tunteita, ehkäpä liian hyviä ajatelmia. Miksi en todellakaan koskaan opi tai usko. Olen myös paljon kasvanut ihmisenä ja pystynyt hänelle vetämään rajoja. Mutta silti, jokainen kerta. Toistuu ja toistuu toistamistaan. Ei vaan jätä meidän perhettä rauhaan. Lapsetkin kärsivät siitä, kun hän yrittää puuttua meidän perheen asioihin.

Todella olen niin väsynyt jatkamaan tätä matkaa. Tuntuu, että kukaan viranomaisista ei osaa tehdä mitään. He vaan kehottavat meitä toimimaan oikein. Miksi niin? Miksi me emme saa toimia toisin? Miksi hän saa tehdä mitä haluaa? Joskus tuntuu siltä, että tämä maailma on niin julma ja epäreilu paikka.

M-ryhmässä puhuimme myös asioista, että jos joku kiusaa. Kiusatun on vaihdettava koulua. Olisiko minun lasteni kanssa vaihdettava paikkakuntaa? Lasten koulua? Olen niin hukassa näiden asioiden kanssa. Kiukku puhkuu sisälläni. Olen vihainen ja syystäkin. Olen niin vihainen. En voi muuta, kuin rukoilla ja yrittää edes perheneuvolassa selvittää asioita. Olen kykenemätön. Vielä, kun olen näin hauras ja sairas tällä hetkellä. En jaksaisi mitään ylimääräistä. Muutenkin taistelen päivittäin oman jaksamiseni kanssa. Kun eksä piinaa niin siihen päälle tulee vielä oman puolison kanssa riitaa. Tiedän, että sitähän eksäni haluaa. Haluaa todellakin hajottaa meidän perheen.

Tästä kaikesta paskasta huolimatta minähän selviydyn päivästä toiseen. En anna periksi. Todella minä olen sisukas nainen ja pidän itseni, mieheni ja lastemme sekä meidän perheen puolta. Tänään on onneksi luvassa kivaa menoa. Toivottavasti se edes piristäisi mieltäni.

Se myös mitä koen tässä tilanteessa, kaikki ystäväni eivät ymmärrä minua. Se on totta. Sillä jos et itse ole kokenut samaa tilannetta, etkä elä samassa tilanteessa sinun on vaikea ymmärtää toista. Toivottavasti vielä löydän sellaisen ihmisen, joka täysin ymmärtää kaikki tunteeni ja kiukkuni. Tiedän kyllä, että on monia asioita mistä ei puhuta. Tiedän sen, että en ole yksin <3 Se on lohduttavaa.

Ihanaa viikkoa teille rakkaat lukijat ja tukijat <3 Välillä vähän synkempää tekstiä, ettei elämä ole aina liian ihanaa ja sitä vaaleanpunaista höttöä mitä meistä moni niin kuvittelee sen olevan.