Leijonaemo.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3

Olen ollut blogin parissa nyt vähemmän. Ehkä se tarkoittaa sitä, että elämässäni on tällä hetkellä asioita niin paljon, jotka vie aikaa, että en ehdi blogia kirjoittelemaan. Toisaalta olen myös tällä hetkellä väsynyt, joten väsymyksen kanssa ei pysty keskittymään pitempiä aikoja.

Viikko on alkanut ihan jees fiiliksellä. Maanantaina tuli käytyä salilla. Eilen oli illasta vertaistukiryhmä menoa ja tänään oli myös virallisia menoja sekä sielunhoitajalla kävin. Olen ollut paljon allapäin ja se näkyy kyllä kotona sekä muuallakin. Olen todella tällä hetkellä turhautunut ja väsynyt. Tuntuu siltä, että ei jaksaisi enää jatkaa matkaa, silti sydämeni sanoo: taistele loppuun asti. Tulee myös fiilis sellaisista ihmisistä, ketkä haluavat kontrolloida ja rajoittaa elämääni, että paha saa palkkansa. Todellakin tiedän, että vielä tulee se päivä, kun saan olla vapaa kaikista menneisyyden asioista ja taakoista. Vapaa siitä, että todellakin en halua miellyttää muita ihmisiä. Huomaan, että päivä päivältä viha nousee sisälläni ja se saa minut taistelemaan yhä kovemmin, vaikka päin vastatuulta mennäänkin.

Vertaistuki ryhmä jossa käymme perheeni kanssa, on aivan ihana paikka. Ryhmä on kokoontunut vasta pari kertaa ja tuntuu jo siltä, että todellakin ihmiset ymmärtävät meitä siellä. Myös niitä haasteita jota käymme joka päivä läpi meidän arjessamme. On hyvä huomata, että emme todellakaan ole ainoita ongelmiemme kanssa. Se tuo toivoa ja sitä, että emme ole yksin. On ihana, kun vierellämme saa kulkea tervejärkisiä ihmisiä. Todella olen kiitollinen, heistä jokaisesta. Näen myös ryhmässä sen puolen, kun lapset ovat niin aitoja siellä keskenään. Eilenkin katselin, kun poikamme istui sohvalla toisen lapsen kanssa. Oli ihana seurata sivusta, kun heillä oli omat juttunsa ja niin hauskaa keskenään. Todellakin olen myös kiitollinen siitä, että lapsemme saavat sieltä kavereita. Kaverit ovat tärkeitä tuossa vaiheessa elämää.

Tänään jaksoin kuoria perunat ja tehdä kastikkeen, vaikka monesti tunnen sitä huonommuutta äitinä, kun en jaksa päivittäin laittaa ruokaa. On ihana pitkästä aikaa syödä hyvää koti ruokaa. Oma jaksaminen on myös äärirajoilla. Päivästä toiseen taistelen siitä, että jaksan nousta sängystä ylös ja huolehtia, että lapset lähtevät päivän toimiin. Todellakin, joka ei näe sisintäni eikä tunne fiiliksiäni ei voi vähätellä niitä tunteita joita tunnen sisälläni. Olen todellakin välillä äärirajoilla. Mutta niinhän artisti Cheek laulaa: ”Vien tän äärirajoille, sua varten”. Toinen laulu myös mikä on noussut mieleeni, on G-Poweredin ”Kauanko vielä on jäljellä matkaa, kauanko vielä mun täytyy jatkaa. Väsyneet askeleet ei enää kanna, toivon vielä, että nähdä sut saan.  Nämä sanat todellakin antavat voimaa tulevaisuuteen, vaikka tieni on pitkä ja kivinen. Myös lasten tähden jaksan todellakin olla se leijonaemo. Suojelen pentujani ja perhettäni kaikelta pahalta. Tästä tuleekin mieleeni Ultra Bra. ”Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi”.

Kiitos teille rakkaat lukijat ja tukijat. Ihanaa viikkoa teille jokaiselle! <3