Erilaisia fiiliksiä.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!

To 25.10

Olen viime päivinä saanut iloita siitä, että olen saanut liikunnan ilosta taas kiinni. Tänäänkin olisi ollut kova tarve lähteä urheilemaan, mutta päätin, että huomenna vasta menen lenkille, sillä kävin jo eilen ja välipäiviäkin on hyvä pitää.Laittelin serkkusen kanssa viestiä, kun katsoin ohjelmaa telkkarista. Jotenkin se ohjelma sai minut motivoitumaan siihen, että haluaisin kovasti panostaa siihen, mitä syön ja miten liikun. Lihaskunto houkuttaisi hirveästi, mutta se saa nyt tällä erää jäädä. On vaan pakko tottua siihen ajatukseen, että nyt ei tyrän vuoksi voi rehkiä lihaskunnon kanssa. Mieluiten odotan, että pääsen leikkaukseen ja sen jälkeen teen lihaskuntoa. Näillä nyt on vaan mentävä eteenpäin.Toisaalta taas mietin, että käynkö ylikierroksilla liikunnan kanssa. En tiedä. Tiedän sen, että helposti olen sellainen suorittaja ihminen. On helppo todeta itselleen, että nyt siitä liikkumaan, mutta sekin voi olla väärällä tavalla koukuttavaa. Pelkään sitä, että sekin menee suoritus keskeiseksi ja romahdan ja into lopahtaa, vaikka liikunnan pitäisi tuoda positiivisuutta ja iloa.

Huomenna minulla on pitkästä aikaa psykoterapia. Minulla on pari tuntia peräkkäin, sillä minulla on niin paljon asiaa, että tuntuu siltä, että yksi tunti ei riitä. Joten siksi puhuimme terapeutin kanssa siitä, että on hyvä pitää kaksi tuntia putkeen, niin pääsemme asioista hyvin keskustelemaan. Aion myös tuoda terapeutille esille sen, että mietin sitä, suoritanko liikuntaa.

Olen tänään myös ollut kovin alakuloinen siitä, kun en ole voinut soittaa mummilleni. Mummilla on huono tilanne, mutta kuulin serkun kautta, että hän kotiutui tänään. On jotenkin niin haikeaa ajatella sitä, että kun joku päivä en voi enää mummille soitella. Se tekee niin kipeää, että sydän on niin rikki ja vuotaa verta. Olen muutenkin niin tunteellinen ihminen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja mummi on minulle erittäin rakas <3 Monesti on helppo kirjoittaa paperille siitä, että välitän, mutta käytännössä se voi olla mahdoton toteuttaa. Tiedän monesti myös sen, että olen laiminlyönyt sitä, että en ole mennyt mummin luona käymään tai soittanut. Toisaalta on niin pitkä välimatkakin, että ihan viikonlopuksi ei sinne asti lähdetä.

Pe 26.10

Tänään minulla on ollut huisin leppoisa päivä. Sain rauhassa syödä aamupalan ja aloittaa päivän toimet. Kävin ystävän kanssa kaupoilla ja samalla reissulla kävin myös psykoterapiassa. Terapia käynti oli todella hyvä ja tuntui siltä, että paljon jäi käteen. Juttelimme terapeutin kanssa siitä, kun minua painaa mummin tilanne niin voisin kirjoittaa hänelle kirjeen. Kun tosiaan mummi ei nyt vastaile puhelimeen. Ainakin hän huomaa sen, että olen häntä yrittänyt tavoittaa, vaikka ei jaksaisi vastaillakaan. On ilo huomata, että terapeutti jaksoi tsempata ja kannustaa minua tuossa asiassa. Olen myös iloinen siitä, että pääsen kirjoittamaan mummille kirjettä. Huomaan, että kirjoittaminen on samalla itselle terapeuttista. Juuri siksi varmaan blogiakin kirjoitan. Kirjoittaminen tuo hyvää mieltä ja helpottaa oloa, kun ajatuksia saa kirjoittaa paperille.

Juttelimme myös anoppini tilanteesta. Sekin oli kovin huojentavaa ja kaikin puolin minulle jäi todella hyvä mieli terapia käynnistä. Jotenkin on sellainen olo, että ihmiset häpeävät sitä, kun käyvät terapiassa. Itse koen terapian hyvänä muotona. On helppo puhua asioista jollekin, joka kuuntelee. Ja ei ole puolueellinen asioissa. Tälläkin hetkellä minusta tuntuu siltä, että tarvitsen tukea enkä haukkuja. On kurja huomata, kun jotkut ihmiset eivät osaa oikealla tavalla käsitellä omaa pahaa oloansa, vaan se tarvitsee purkaa kiukuttelemalla toisille ihmisille.  Toki se myös johtuu siitä, että miten meistä jokainen on saanut omassa lapsuudessaan käsitellä kipeitä asioita. Ei monella ole kodissa sitä paikkaa, että saisi täysin olla oma itsensä. Ja saisi näyttää niin negatiiviset, kuin positiiviset tunteet.

Ihanaa viikonloppua teille jokaiselle ja pidetään rakkaistamme huolta! <3