Siirry pääsisältöön

Painon pudostus projektia ja loma kuulumisia.


Heips rakkaat lukijat ja tukijat!

On päivä uusi ja ollaan puolessa välissä viikkoa. On ollut ihana loma meidän perheellä ja todellakin, ollaan nautittu. Nytkin teen postausta hotellihuoneesta. Aamupalalla on käyty ja otan nyt aamupäivän rennosti.

Eilen illalla olin ihan puhki ja menin ajoissa nukkumaan. Olin käynyt kaksi kertaa lenkillä päivän aikana. Tuli yhteensä kahdeksan kilometriä käveltyä. Nytkin on sellainen fiilis, et lounaan jälkeen vois käydä tuulettamassa päätä ulkona. Illemmalla menemme allasosastolle uimaan. Olen nauttinut nyt siitä, että olen todellakin saanut levätä ja tehdä asioita oman mielen mukaan. Olemme olleet huonoja osallistumaan loma ohjelmiin. Tänään illemmasta olisi lapsille vesi riehaa allasosastolla ja aikuisille kehon huoltoa ja rentoutusta. Tosin rentoutus osia kuulostaisi hyvältä, mutta taidan vaihtaa sen lenkkiin.

Tänä aamuna täälläpäin suomea on synkkä sää.  Huomiselle ainakin on lupailtu sadetta. Tosin toivottavasti se ei estä ulkoilemista, vaikka sateenvarjokin on kyllä keksitty. Olen myös viime päivinä paljonkin miettinyt tätä painonpudotus projektia. Olen huomannut jo joistakin vaatteista, että ne ovat löystyneet päällä. En osaa kuvitellakaan, että miltä näytän, kun olen saanut painon normaali lukemiin. Siitä ei kuitenkaan kannata ottaa stressiä, sillä silloin paino ei tipu. Eilen myös juttelin mieheni kanssa siitä, että me emme voi vertailla toisiamme painonpudotuksen kanssa. Onhan niitä painonpudotus ryhmiäkin, mutta ei siellä vertailla keskenään, että paljonko painoa on lähtenyt. Jokainen menee omalla viivallaan.

En muista kirjoitinko blogiin siitä, että minulla oli mahdollisuus päästä myöskin laihdutusleikkaukseen painon pudottamisen jälkeen tai ainakin, kun olen osan tiputtanut pelkällä ruokavaliolla itse. Tosin minua ei hirveämmin leikkaus oikein innosta. Mietin sitä, että mitä riskejä siitä voi tulla ja tosin painonpudotus ryhmässäkin painoa tiputetaan aluksi pelkällä nutriletti kuurilla. Sekin jotenkin ei ihan kuulosta minun jutultani. Olen myös keskustellut joidenkin ihmisten kanssa siitä, että ruokavalio pitää olla 80% hyvää, että paino lähtee tippumaan. Ensimmäisen kuukauden aikana tiputinkin tuon kolme kiloa pelkällä ruokavaliolla. En lisännyt liikuntaa, sillä minulla edelleen ihottuma vaivaa. Tosin olisin todella tyytyväinen siihen, että saisin painoa tiputettua elämän tapa remontilla. Se on kaikista parhain vaihtoehto. Saa kuitenkin syödä ihan normaalisti eikä kituutella pelkillä pirtelöillä tai patukoilla nutriletti kuurilla.

Tämmöisiä ajatuksia tänään. Kohta onkin lounaan vuoro ja sen jälkeen on pyykki vuoro varattu. Joten ei, kun pyykin pesuun, sillä kuusi henkisellä perheellä sitä lika pyykkiä tulee. Onneksi täällä on pyykkitupa, jota voi ilmaiseksi käyttää loman aikana. Muistakaahan levätä, jos olette lomalla ja nauttia rakkaiden ihmisten seurasta. Niin minäkin teen. Vielä pari päivää ja sitten palaamme takaisin omaan kotiin. <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa uusi vuosi 2021!

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!  Vuosi vaihtui ja kohta juhlimme ystävänpäivää. Toivotaan, että teidän vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja olette löytäneet myös jotakin uutta ja avartaa omiin elämiinne.  Minun vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Lapsilla jatkui koulut normaalisti, vaikka toki vielä korona jyllää. Minäkin sain itselleni työpaikan ja olen siitä erittäin kiitollinen. Työskentelen pienessä päiväkoti yksikössä alle 2 vuotiaiden lasten ryhmässä. Päivät ovat vaihtelevia ja erilaisia, vaikka lasten perusrytmi on päivittäin samankaltainen. Nautin työstäni, mutta täytyy myös todeta, että välillä väsymys painaa niin kehoa, kuin mieltä. Päiväkoti työ on fyysisesti sekä henkisesti rankkaa. Silti en vaihtaisi tätä työtä pois, sillä rakastan tehdä tätä työtä ja kokonaisella sydämellä. Minulla on aivan upea työtiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja muutenkin on sellainen kotoisia olo työpaikalla, että kotona.  Vapaa-ajalla olen myös pyrkinyt liikkumaan. Toki niinkuin viimek...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Täällä makoilen sängyssä flunssan kourissa kotona. Tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Ei jaksa, kun syödä ja nukkua. Veto on ihan poissa. Kurkkua kutittaa ja räkä sen kun lentää. Valot käyvät silmille ikävästi. Pimeä huone ja yksinäisyys. Olisi tuossa luettavaakin. Pakko-oireisiin liittyen lainasin kirjan. Olen myös nyt lukenut kirjoja masennuksesta ja siitä, kuinka masennuksesta voi toipua. On ollut helpottavaa nähdä, että todellakin voin tästä toipua ja tulla terveemmäksi ihmiseksi. Kuitenkin, se vaatii todella sen oman panoksen, että tekee töitä sen eteen. Olen myös huomannut joitakin ihmisiä, jotka vellovat masennuksessa ja menneissä asioissa. Ei sellainen paranna ketään. On otettava positiivisempi asenne ja mentävä eteenpäin. Itsekin voin sanoa, että ei se helppoa ole mutta onneksi on hyvä tukiverkko ja ystävät, ketkä jaksavat potkia eteenpäin. Ilman tukiverkkoa ja ystäviä, en olisi näin hyvässä tässä tilanteessa. Tänään en ...

Arjen vuoristorataa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Minulla onkin ollut pieni tauko blogini kanssa. En ole saanut aikaiseksi tekstiä. Tänään ajattelin kirjoitella ja olen ajatellutkin, että kirjoitan silloin, kun sydämestäni kumpuaa tekstiä. Viikonloppu Viikonloppuna vietin lähimpien tyttö kavereiden kanssa 29-vuotis synttäreitäni. Juhlat onnistui mainiosti suunnitellun mukaan. Olimme ensin tyttöjen kanssa meillä. Söimme, juttelimme, tanssimme ja pelailimme pantomiimi aliasta. Oli oikein mukava pippalot ja nautin täysin siemauksin kaikesta. Loppu illasta menimme keilaamaan. Hohto keilausta ja tulihan siinä samalla tanssahdeltua keilaradalla. Tulin kotiin joskus puolen yön aikaan. Huomasin myös sen, että masennukseni kanssa minulla oli hyvin ailahtelevat tunteet. Se ei menoa haitannut, sillä tytöt ymmärsivät sen ja antoivat minun olla oma itseni. Välillä fiilikset olivat katossa ja välillä olin alakuloisempi. Odotin synttäreitä todella paljon. Varmaan stressi laukesi siinä, kun istuimme...