Pilven reunalta paistaa aurinko.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!

Kohta ollaan jo puolessa välissä lomaa. Suomen kesä on lyhyt ja loma häämöttää loppuaan. Onneksi kuitenkin saamme vielä nauttia lomaa noin puoltoista kuukautta. Kesäkuulle meidän perheellämme ei ihmeemmin ole ollut loma suunnitelmia. Olemme pääasiassa olleet kotona ja käyneet tässä lähiseudulla uimassa yms. Osittain emme myös halunneet mitään tekemistä, sillä olen toipumassa leikkauksesta kotona.

Heinäkuussa meidän perheellämme onkin enemmän suunniteltua loma tekemistä. Lapset menevät leirille ja silloin me aikuiset saamme viettää omaa aikaa. Käymme myös koko perhe risteilyllä sekä menemme seurakunnan perhe leirille ensimmäistä kertaa. Elokuun puolella vielä Linnanmäki reissu häämöttää, joten saa sanoa, että eiköhän jo siinä ole tarpeeksi loma tekemistä. Jää myös niitä luppa päiviä, että voi tehdä mitä huvittaa ja jaksaa. Toisaalta olisi ehkä kiva vielä käydä jossakin vesipuistossa, mutta tuossa on kyllä ohjelmaa kyllikseen, että saa nyt nähdä, miten käy. Voi olla, että kesän reissut ovat sitten siinä.

Leikkauksen jälkeen olen voinut ihan hyvin. Toki en ole malttanut levätä niin paljoa, kuin olisi pitänyt. Olen kuitenkin saanut liikkua normaalisti. On ihana, kun viimeiset viikot olen tavannut ystäviä ja viettänyt aikaa heidän ja perheen kanssa. Olen jostakin syystä ollut myös viime aikoina stressaantuneempi. Sekin  on kyllä jonkun verran näkynyt myös omassa käytöksessäni. Olen ollut kiukkuisempi. Toki siihen on myös vaikuttanut se, kun on saanut jännittää, että saako lasten isältä lupa lappua passeja varten. Onneksi sekin homma hoitui hyvin ja nyt passit onkin sitten tilattu.

Meillä oli palaveri myös lastensuojelussa lasten isän kanssa. Sekin palaveri vei taas voimia, kun sai jännittää ihan hirveästi, että miten asiat menevät. No lastensuojelun asiakkuus siitä tuli. Onhan se ollut meillä aikaisemminkin, mutta en tahdo jaksaa tätä rumbaa uudelleen ja uudelleen. Syksyksi oli sovittelu ajat valmiina, mutta nekin peruuntuivat sitten. Tietenkin lasten isälle eivät ajat sopineet ja hän ei pystynyt järjestämään omia työaikoja niiden aikojen mukaan. On se niin kurjaa, että tuntuu siltä, että tietyt asiat eivät toimi. Onneksi kuitenkin itse käyn terapiassa parin viikon välein juttelemassa ja lapset saavat syksyllä koulun alkaessa ajan omalle koulukuraattorilleen. Se on ainakin yksi positiivinen asia.

Kaikesta huolimatta olen iloinen ja onnellinen siitä, että olen jaksanut tämän kaiken. Viimeisen kahden vuoden aikana oma jaksaminen on ollut tiukalla. Onneksi lapset ovat jo isoja ja heistäkin on todella iso apu arjen pyörittämisessä. Joskus on sellainen fiilis, että tekisi mieli luovuttaa ja huutaa keuhkot pihalle, olla hengittämättä hetken aikaa. Silti kaiken tämän keskellä koen, että minua varten on vielä jotain tehtävää täällä ja meistä jokainen on tarkoitettu tänne maanpäälle. Odotan todella sitä päivää, että jotakin suurta ja mullistavaa tapahtuu meidän jokaisen elämässä, sillä lailla hyvällä tavalla. Onhan se välillä rankkaa, kun sairastaa uupumusta ja masennusta, mutta positiivisella elämän asenteella pääsee jo hyvin pitkälle.

Ihanaa viikon jatkoa teille rakkaat lukijat ja tukijat! Toivotan teille jokaiselle ihanaa loppu kesää ja aurinkoisia päiviä! <3

-Johkis