Kasvu alkaa uskon siemenestä.

 Heips rakkaat lukijat ja tukijat!

Minulla ja lapsillani syksy on ollut muutoksen aikaa. On ollut kaikenlaista vääntöä ja säätöä koulun, arjen, harrastusten, töiden parissa ja ihmissuhteissa. Olen saanut kokea uudelleen yhteyden Jeesukseen ja Jumalaan, siitä minulla on yhä syvempi merkitys elämässäni. Olen saanut kahlata mudassa, nousta sieltä ylös, niin että toinen auttaa. Olen saanut itkeä ja kokea ne monet itkut yksin, kun kukaan ei ole lohduttamassa. Olen saanut myös iloita ihanien rakkaiden ihmisten ympäröimänä tai yksin kotisohvalla, kun olen niin väsynyt, että nauru kohtaukset valtaa mieleni. Se on sitä oikeanlasta tutustumista itseensä ja nimenomaan yksin, kun kukaan ei ole vieressä jakamassa tai kokemassa kanssani niitä samoja tunteita. Olen saanut eheytyä rikkinäisistä ihmissuhteista ja olen saanut kokea olevani vapaa kaikista menneisyydenkin asioista. Niin kuin Mikko Harju siiteeraa laulussaan: ”Jos menneisyyden haamut seuraa aina mukana, opetellaan tanssiin niiden kaa”. Mikko Harju myös puhuu siitä, että tänään loistat kirkkaana ja luo toivoa, että juuri sinä olet elämä. Aivan mahtavaa, että saa kokea olevansa ainutlaatuinen ihminen juuri sellaisena, kuin on. Sillä ei myöskään ole merkitystä, mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta.

 Syksy? Kun metsä kuolee ja puut lakastuvat, niin käy myös meille ihmisille, jos me emme jaksa huolehtia itsestämme ja huolehdimme vain toisista ihmisistä. Lähimmäisen rakkaus on tärkeää, mutta on se niinkin, jos et itse ole ehkä, et voi auttaa muita, ellet lähde parantumisprosessiin mukaan. Parantuminen ja eheytyminen tekee kipeää meidän jokaisen kohdalla. Sen on tarkoitus olla niin, saamme olla ihan rikkinäisiä, kaikki tunteet ovat sallittuja ja olemme, kuin ne riisutut puut syksyn loppu puolella. Silti jossain vaiheessa koittaa kevät ja valo. Niin mekin saamme omassa elämässä ottaa vastaan armon ja valon kutsun. Se on lähempänä kuin koskaan. Meidän uskomme saa vahvistua näiden prosessien aikana ja vielä meidänkin sydämiimme, koittaa kevät, valo ja ihana sade, joka rummuttaa meidän ruumiimme ikkunoita ja ovia.

Tämä syksy, joka on takanapäin, kuin olisimme kahlanneet läpi kuoleman varjon laakson. Kaikki pysähtyy ja jäämme odottamaan kevättä, sitä mitä seuraavaksi tapahtuu? Mitä luonnolle tapahtuu talven jälkeen ja mitä meille tapahtuu kuoleman laakson jälkeen? Me olemme eheämpiä, kuin koskaan. Meidän mustavalkoinen maailmamme saa uusia värejä ja asioita. Luonto herää ja on aivan raikkaana ja puhtaana meidän silmiemme edessä. Sitä on ihmiselämä. Kaiken tämän läpikäyneenä osamme arvostaa asioita ja ihmisiä, joita elämässämme on. Monesti heräämme liian myöhään arvostamaan sitä kaikkea. Osaamme olla kiitollisia, että olemme tässä ja nyt, matkalla, jota vielä on jäljellä. Tämä matka kestää läpi elämän. Tässä on hyvä olla kiitollisena, juuri sinä missä itse kukin olemme.

Kiitos sinulle rakas lukija ja tukija, että luet tätä tekstiä. Ota tämä teksti oikein syvälle sisimpääsi ja mieti, missä elämän vaiheessa juuri sinä olet menossa! <3 oikein paljon sinulle siunausta ja voimia jokaiseen päivään! Ollaan toisillemme tukena, kaikissa elämän vaiheissa. Muista sinä riität! <3