Vuosi 2020, lähenee loppuaan.

 Heips rakkaat lukijat ja tukijat!

Vuosi 2020. Mitä siitä voisi kirjoittaa? Vuosi lähenee siis loppuaan ja kohta on uusi vuosi ja uudet kujeet :D Niin kuin minulla on ollut tapana sanoa. Ensinnäkin haluan kiittää teitä jokaista rakasta lukijaa ja tukijaa, että olette jaksaneet seurata tänäkin vuonna tätä blogia. Olen saanut paljon voimaa siitä, kun olen saanut jakaa teille elämääni ja myös niitä ei niin kivoja asioita ja aiheita. Olen onnellinen siinä, missä olen nyt. Ilman teitä ja läheisiä ihmisiä, en olisi tässä, enkä seisoisi näin vahvana ihmisenä. Mutta se on totta, että tapahtui meidän elämässämme mitä tahansa, meitä ei ole luotu pelkäämään vaan voittamaan ne pelot. Kohti ääretöntä ja sen yli. Ja muistetaan hengittää välillä, että jaksetaan jatkaa matkaa eteenpäin.

Vuosi 2020 alkoi aikamoisissa merkeissä. Ei ollut sisäisesti ihmisen hyvä olla, eikä varmaan ulkoisesti. Avioero tuli ja siitä selviytyminen kestää oman aikansa. Monesti sitä ollaan itselle armollisia ja Jumala antaa anteeksi, kun kadumme syntejämme, mutta monesti me ihmiset. Me olemme petollisia ja lähdemme osoittamaan toistemme valintoja ja ratkaisua sormella eli suomeksi sanottuna tuomitsemaan. Minun aiheenani on tänä vuonna ollut paljonkin tuo aihe. Voisin sanoa sinulle, ota minun kengät jalkaani ja hyppää saappaisiini. Lähde samalle matkalle minkä minä olen käynyt läpi. Tunne ne kaikki tuoksut, itkut, ahdistukset ja tunne se yksinäisyys. Vaikka ympärilläsi olisi paljon väkeä, sinun sisälläsi on mieletön yksinäisyys ja se särkynyt astia, eli sinä itse. Tule, tule kanssani ja kuvittele. Sen jälkeen voisit todeta, että oma elämäsi saattaisi olla paljon helpompi, kävellä omissa kengissä ja harpata niitä omia askeleita eteenpäin. En ole katkera siitä, että ihmiset puhuvat. Sillä se on myös meidän osamme täällä, että meistä puhutaan selän takana pahaa ja juoruillaan. Maailma olisi paljon parempi paikka, jos ihmiset olisivat toisille niitä lähimmäisiä, joita autetaan, kannustetaan ja nostetaan. Ei moitita. Mutta ei, elämä ei ole tehty niin helpoksi. Itse voin sanoa, että minä ainakin haluan olla ihmisten tukena ja ihminen aidosti toiselle ihmisille. Tähän meidän olisi tähdättävä joka päivä. Jos kaikki tekisimme niin, niin se olisi todella ihmeellistä elämää.

Nyt lopetetaan haaveilemasta ja hypätään todellisuuteen. Tosiaan avioeron jälkeen muutin lasten kanssa uudelle paikkakunnalle. Olen kokenut, että tämä oli erittäin hyvä ratkaisu minun ja lasteni osalta. Olemme kotiutuneet tänne erittäin hyvin ja rakkaat ihmiset ovat lähellä meitä ja saamme apua, kun sitä tarvitsemme. Minua ja lapsiani koeteltiin myös, että meidän rakas kotimme tuhoutui savuvahingossa. Olimme puolisen vuotta evakossa pienemmässä asunnossa. Kyllähän siinä oli koettelemusta kerrakseen, mutta hienosti olemme selvinneet kaikesta. Jumala on antanut voimaa ja jaksamista elämäntilanteisiin ja joskus sitä sanotaankin, että meille anneta liian suurta taakkaa, jota emme jaksa kantaa. Kuitenkin se mitä meidän elämässämme on, on meille pelkkää lainaa. Sen tajusin, kun menetin suurimman osan omaisuudesta. Kuitenkin olen kiitollinen siitä, että minulla on rakkaat lapset ja itse myös olen hengissä kaiken tämän jälkeen. Kyllä se pistää miettimään, jos olisimme olleet nukkumassa, että mitä sitten?! Siitä ei onneksi tarvitse murehtia ja ajatella, vaan olla kiitollinen siitä, missä ollaan nyt. Tässä ja nyt, olen kiitollinen, siunattu ja onnellinen.

Tämä vuosi on vaatinut paljon myös hikeä ja verta. Lapset ovat opiskelleet kevään etänä koulusta, kun korona koetteli koko Suomen kansaa ja on edelleenkin vielä täällä. Olihan siinä hommaa, kun itse opiskelet ja lapset opiskelevat kotona. Koulu myös teki pahan kämmin, että syksyllä sain tietooni, että minun on suoritettava yto aineita vielä 14 opintopisteen verran. Jos olisin tämän tiennyt aikaisemin, niin olisin keväällä saanut jo aloitettua niitä aineita, kun kevät oli opintojen osalta aika vähäistä ja olisi ollut enemmän aikaa keskittyä opintoihin. Kuitenkin olen kiitollinen siitä, että lapset saivat hienosti kevään koulun osalta purkkiin ja syksyllä pääsivät vuosiluokalla eteenpäin. Tällä hetkellä olen sairaslomalla jalkani vuoksi, terveyttäkin koetellaan ja valmistuminen häämöttää ensi toukokuussa. Ensin on saatava ytot kasaan, jalka kuntoon, jotta pääsee töihin takaisin ja siihen vielä tehtävä kolme näyttöä. Vaatii paljon työtä, mutta kyllä siitä varmasti selvitään. Loppuvuosi on siis lepoa ja opintojen tekemistä tietokoneella purkkiin, niin että tietokone savuaa ja näppäimistö hakkaa tuhatta ja sataa. Ihan pian lapsillakin alkaa joululoma ja se tarkoittaa myös minulle muutaman päivän vapaata, kun yksinhuoltajana olen lasten kanssa lähes 24/7. Lapset pääsevät isovanhempien kanssa lomareissulle ja minä saan nauttia omasta ajasta ja vapaasta. Joulu meneekin tänä vuonna ilman lapsiani ja minä olen menossa omille vanhemmille joulun viettoon. Vanhempien luokse on tulossa muutama sisarukseni, sillä kun korona jyllää, ei voi pitää mitään isoja sukujuhlia tai joulua.

Laskeudumme pian joulun aikaan ja minulle se tarkoittaa sitä, että juhlimme Jeesuksen, Vapahtajamme syntymäjuhlaa tänä jouluna. Olen kuunnellut paljon joululauluja ja myös itse lauleskellut näin ennen joulua. En ole tänä vuonna jaksanut laittaa joulua kotiini. Joulu on muutenkin niin lyhyt aika, että turhaan sitä laittaa, kun eivät lapsetkaan ole kotona. Ehkä ensi vuonna sitten, jos Jumala suo.

Ikuisen joulun, jos tahdot löytää,

sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan.

Et löydä kultaa, et juhlapöytää

löydät vain seimen ja tallin koruttoman.

 

Oikein ihanaa joulun aikaa 2020 ja tulevaa uutta vuotta 2021 sinulle rakas lukija ja tukija!

 

Ehkäpä ensivuoteen!

 

Love: Johkis