Siirry pääsisältöön

Uusi parisuhde eron jälkeen.

Heips rakkaat lukijat näin sunnuntai päivän ratoksi!

Tässäpä taasen teille kirjoittelen. On ollut aika hiljaista täällä :D Ajattelin teille kertoa nykyisestä avioliitostani eron jälkeen. Kipeitä asioita mutta koen edelleen, että ne on kirjoitettava ulos.

Niin kuin aikaisemmassa kirjoituksessa joskus mainitsin tapasin jo nykyisen mieheni, kun olin parisuhteessa exäni kanssa. Todella olimme kavereita siihen saakka, kunnes olin tietoisesti päättänyt, että eroan silloisesta miehestäni. Moni varmasti luulee, että otin eron sen takia, että kuvioissamme olisi ollut kolmas pyörä. Ei todellakaan asiat olleet niin miten ihmiset sen näkivät. Minun ja exäni parisuhde oli jo päättynyt paljon aikaisemmin. Vaikka vielä olinkin hänen kanssaan saman katon alla.

Nykyinen mieheni oli se kenelle jutella vaikeista asioista, kun ei kenelle tahansa voi omasta parisuhteestaan kertoa. Kun muutin lasten kanssa asumaan omaan asuntooni, nykyinen mieheni teki kotonani niin sanotut miehen hommat. Eli asensi pesukoneen, laittoi kattolamput ym. nettihommelit. Siinä sitten, kun vietin hänen kanssaan aikaa ja sain purkaa hänelle sydäntäni. Huomasin, että minulla oli tunteita häntä kohtaan. Todella olin itsekin hämillään tunteistani. Monet miettivät, kun heille puhuin, ettei kannata laastari suhdetta itselleen ottaa. Enhän minä koskaan ole leikkinyt ihmisten tunteilla. Exänkin kanssa olin ihan tosissani mutta ei se riittänyt. Kun parisuhde on sellainen missä on molempien hoidettava suhdetta omalta osaltaan. Ei se toimi niin, että toinen osapuoli vain hoitaa oman osansa.

Aika nopeasti kaikki asiat tapahtuivat, menimme kihloihin, kun minun eroni oli virallista ja siitä kaksi kuukautta menimme jo naimisiin. Menimme vähän niinkuin salaa naimisiin. Sillä monet ihmiset eivät tykänneet, siitä että olin nykyisen mieheni kanssa alkanut seurustelemaan ja uusio perhettä perustamaan. Se miksi valitsin hänet, siihen on moniakin syitä. Hän on uskossa ja meidän lapset ovat saman ikäiset. Olimme muutenkin sielunkumppaneita. Se myös miksi monet eivät voineet hyväksyä meidän suhdetta johtuu varmaan ikä erosta, sillä meillä on ikäeroa 21 vuotta. Toki olihan se kiva omille vanhemmille esitellä uusi miesystäväni, kun minun äidillä ja hänellä on ikäeroa vain kaksi vuotta.

En minä koskaan olisi voinut kuvitella saavani näin hienoa ja eheää elämää, kun elin narsistisessa parisuhteessa. Toiseksi miksi jäädä suhteeseen hakattavaksi? Ja miksi jäädä henkisen väkivallan kontrolloitavaksi, kun asiat eivät vain muutu. Toki emme voisi nykyisen puolisoni kanssa olla yhdessä, jos lapsemme eivät tulisi niin hyvin toimeen.

Meidän avioliitto on mennyt muuten hyvin mutta on siinä haasteitakin ollut kohta kahden ja puolenvuoden aikana. Meillä jokaisellahan on oma menneisyytemme. Ja mieheni menneisyyteni vuoksi, olen joutunut menettämään paljon ihmisiä elämästäni. Myös eroni vuoksi olen joutunut menettämään ihmisiä. Monet ihmiset tuomitsevat niin helpolla, vaikka Jumala on antanut anteeksi syntimme, kun olemme niitä anoneet Hänen nimessään.

Lapset ovat myös joutuneet osaansa kärsimään tai miten sen voisi sanoa. Jotkut ihmiset ovat halunneet tehdä elämästämme helvetin tekemällä perättömiä lastensuojelu ilmoituksia. Kuinka monta kertaa olenkaan itkenyt ja rampannut tämän viimeisen vuoden aikana sossussa ja perheneuvolassa yms. Se on henkisesti niin kuin fyysisesti todella rankkaa. Ja juuri sen vuoksi olenkin tällä hetkellä sairaslomalla loppuun palamisen vuoksi.

Todella minua ärsyttää sellaiset ihmiset kenellä ei ole omaa elämää ja haluavat puuttua meidän perheen asioihin. En toki tässä halua liikaa kehua itsenäni mutta minä olen rehellinen ja huolehtiva äiti. Todella haluan lapsilleni kaikkea parasta ja hyvää. Niin todella minua ihmetyttää se, että monet ketkä eivät tiedä asioita haluavat esim. exälleni lasten huoltajuuden.

Exäni on myös ollut iso osa tekijä meidän perheen ongelmiin. Ilman häntä asiat olisi paremmin. Hän on todella mustamaalannut perhettämme ja haluaisi tuhota sen. En todellakaan ymmärrä sitä, että hän suoraan on minullekin sanonut että "mikä vitun perhe teillä siellä on". Todella loukkaavaa minua ja minun perhettäni kohtaan. Me olemme perhe nyt näin minä, puolisoni ja neljä ihanaa lastamme.

Luulisi, että exäni olisi onnellinen siitä, että hänen lapsillaan on hyvä kasvu pohja ja hyvä perhe, jossa huolehditaan lasten perustarpeista. Nytkin olen iloinnut viikonloppuna siitä, että olemme yhdessä perheenä saaneet viettää aikaa. Todella itse arvostan sitä, että saan lapsilleni tarjota ehjän perheen ja sen, että lapsilla on tällä hetkellä monta välittävää aikuista ympärillä.

Tämä teksti saa nyt tällä kertaa riittää. :)

Vielä lopuksi. Kiitän kaikkia teitä jotka ovat antaneet hyvää palautetta blogistani. Kiitos teille, että saatte vertaistukea ja voimaa tästä kaikesta. Kiitos teille rakkaat lukijat, että olette täällä kanssani. Saan myös palautteista enemmän voimaa kirjoittaa kipeistäkin asioista. Ihanaa joulunalusaikaa teille jokaiselle ja pidetään rakkaimmistamme huolta! :) <3


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa uusi vuosi 2021!

Heips rakkaat lukijat ja tukijat!  Vuosi vaihtui ja kohta juhlimme ystävänpäivää. Toivotaan, että teidän vuosi on alkanut hyvissä merkeissä ja olette löytäneet myös jotakin uutta ja avartaa omiin elämiinne.  Minun vuosi alkoi mukavissa merkeissä. Lapsilla jatkui koulut normaalisti, vaikka toki vielä korona jyllää. Minäkin sain itselleni työpaikan ja olen siitä erittäin kiitollinen. Työskentelen pienessä päiväkoti yksikössä alle 2 vuotiaiden lasten ryhmässä. Päivät ovat vaihtelevia ja erilaisia, vaikka lasten perusrytmi on päivittäin samankaltainen. Nautin työstäni, mutta täytyy myös todeta, että välillä väsymys painaa niin kehoa, kuin mieltä. Päiväkoti työ on fyysisesti sekä henkisesti rankkaa. Silti en vaihtaisi tätä työtä pois, sillä rakastan tehdä tätä työtä ja kokonaisella sydämellä. Minulla on aivan upea työtiimi, jonka kanssa tehdä töitä ja muutenkin on sellainen kotoisia olo työpaikalla, että kotona.  Vapaa-ajalla olen myös pyrkinyt liikkumaan. Toki niinkuin viimek...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Täällä makoilen sängyssä flunssan kourissa kotona. Tekisi mieli mennä takaisin nukkumaan. Ei jaksa, kun syödä ja nukkua. Veto on ihan poissa. Kurkkua kutittaa ja räkä sen kun lentää. Valot käyvät silmille ikävästi. Pimeä huone ja yksinäisyys. Olisi tuossa luettavaakin. Pakko-oireisiin liittyen lainasin kirjan. Olen myös nyt lukenut kirjoja masennuksesta ja siitä, kuinka masennuksesta voi toipua. On ollut helpottavaa nähdä, että todellakin voin tästä toipua ja tulla terveemmäksi ihmiseksi. Kuitenkin, se vaatii todella sen oman panoksen, että tekee töitä sen eteen. Olen myös huomannut joitakin ihmisiä, jotka vellovat masennuksessa ja menneissä asioissa. Ei sellainen paranna ketään. On otettava positiivisempi asenne ja mentävä eteenpäin. Itsekin voin sanoa, että ei se helppoa ole mutta onneksi on hyvä tukiverkko ja ystävät, ketkä jaksavat potkia eteenpäin. Ilman tukiverkkoa ja ystäviä, en olisi näin hyvässä tässä tilanteessa. Tänään en ...

Arjen vuoristorataa.

Heips rakkaat lukijat ja tukijat <3 Minulla onkin ollut pieni tauko blogini kanssa. En ole saanut aikaiseksi tekstiä. Tänään ajattelin kirjoitella ja olen ajatellutkin, että kirjoitan silloin, kun sydämestäni kumpuaa tekstiä. Viikonloppu Viikonloppuna vietin lähimpien tyttö kavereiden kanssa 29-vuotis synttäreitäni. Juhlat onnistui mainiosti suunnitellun mukaan. Olimme ensin tyttöjen kanssa meillä. Söimme, juttelimme, tanssimme ja pelailimme pantomiimi aliasta. Oli oikein mukava pippalot ja nautin täysin siemauksin kaikesta. Loppu illasta menimme keilaamaan. Hohto keilausta ja tulihan siinä samalla tanssahdeltua keilaradalla. Tulin kotiin joskus puolen yön aikaan. Huomasin myös sen, että masennukseni kanssa minulla oli hyvin ailahtelevat tunteet. Se ei menoa haitannut, sillä tytöt ymmärsivät sen ja antoivat minun olla oma itseni. Välillä fiilikset olivat katossa ja välillä olin alakuloisempi. Odotin synttäreitä todella paljon. Varmaan stressi laukesi siinä, kun istuimme...