Heips rakkaat lukijat ja tukijat!
Viikonloppu on aluillaan. Viikko on mennyt todella nopeasti.
Olen edelleen sairaslomalla kotona. Tuntuu siltä, että alku viikosta en oikein
jaksanut nähdä ketään ja olin todella turhautunut ihottumaani. Eilen kävin
lääkärissä ja olen erittäin tyytyväinen loppu tulokseen. Muuten viikko on
mennyt perheen parissa ja eilen oli kuoro treenit. Harmittaa, kun ihottuman
takia ei ole liikuntaa päässyt harrastamaan.
Lääkärissä käynti
Olen tosiaan ihottuman vuoksi, joutunut ramppaamaan
päivystyksessä jonkin verran. Vihdoinkin tuntui siltä, että pyörät rupesivat
pyörimään näissäkin asioissa. Tosiaan ennen ihottumaa sairastin flunssan. Eilen
kävin sitä varten röntgenissä. Minulta kuvattiin keuhkot sekä poskiontelot.
Otettiin labrat myöskin. Ensiviikolla on lääkäri aika ja saan tulokset niistä
sitten.
Tuettu loma
Vihdoinkin tuntuu siltä, että tämän kaiken kaaoksen keskellä
meidän perheelle sattui jotakin hyvää. Saimme vihdoin tuetun loman. Olen
onnellinen siitä, että syyslomaksi ei tarvitse keksiä tekemistä. Pääsemme koko
perhe kylpylä lomalle. Olen iloinen siitä, että varmasti myös lapsemme
arvostavat asiaa paljonkin, sillä ei meillä ole varaa matkustella ulkomailla
yms. Ihanaa, viikkoon ei tarvitse tehdä ruokaa ja pääsee valmiiseen pöytään
syömään sekä kylpylään uimaan. Toivonkin, että ihottumani olisi rauhoittunut,
sillä tällä hetkellä en voi uimassa käydä enkä saunoa.
Viikonloppu
Viikonloppu häämöttää siis edessä. Tapaan ystävää tänään ja
ehkä, jos illalla jaksan, menen nuorten illassa piipahtamaan. Huomenna olemme
mieheni kanssa kahdestaan ja sunnuntaina on kuoro vastuu seurakunnalla. Joten
siinähän viikonloppu meneekin sitten. En oikein osaa jotenkin nauttia
viikonlopuista silloin, kun olen koko ajan kotona. Ei ole sitä perjantai
fiilistä, mikä yleensä on, kun ihminen käy töissä.
Liikunta ja laihduttaminen
Niin kuin aikaisemmin jo mainitsin, en ole liikunnan pariin
päässyt nyt vähään aikaan. Harmittaa vähän, kun on salikortti ja se menee vähän
niin kuin hukkaan. Olen sairastellut niin paljon, että sen vuoksi en ole kerennyt
harrastamaan liikuntaa. Toiseksi en saa tällä hetkellä harrastaa liikuntaa
ihottuman vuoksi, tai ainakaan sellaista liikuntaa, josta hiki virtaa. En myös
uimaankaan pääse enkä saunaankaan. Harmittaa, mutta minkä näille sairauksille
mahtaa.
Koulu
Tällä hetkellä ajatukset ovat hukassa siinäkin asiassa. En
tiedä koulusta hirveästi mitään tai en kykene ajattelemaankaan. Ainakin sen tiedän, että ensi ti en pääse
osallistumaan koulu päivään ja nyt en ole päässyt harkkaankaan saikun takia. Toivotaan,
että paras on edessä!
Kiitos teille ihanat ja rakkaat lukijat ja tukijat! <3 Oikein
hyvää viikonloppua teille jokaiselle ja pidetään rakkaistamme huolta! <3
Kommentit
Lähetä kommentti