Heips rakkaat lukijat ja tukijat!
Pitkä pätkä ollaan taas tultu eteenpäin ja elämässä on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Toisaalta positiivisia mutta samalla hieman pelottaviakin asioita.
Sain tosiaan itselle työpaikan ja työt alkaa virallisesti joulukuussa. Olen käynyt jo muutaman kerran tässä tekemässä työvuoron ja tutustumassa perheeseen. Pääsin aivan ihanaan ja loistavaan perheeseen. Hoidan siis kaksi vuotiaita kaksosia ja heidän isoveljeään joka on viisi vuotta vanha.
Opinnot jouduin lopettamaan, kun vaihdoin kokonaan alaa. No edessä on ehkä uusi kouluttautuminen uudelle alalle. Kävinkin jo pääsykokeissa ja menen ensi perjantaina haastatteluun. Jännityksellä odotan, että pääsenkö tekemään töiden ohella opintoja.
Meillä on valmistauduttu joulun tuloon. Laitamme ensi viikon loppuna kuusen lasten kanssa. Ostamme lapsille joulukalenterit. Leivomme jossain vaiheessa myös pipareita. Vietetään tällä tavalla jo joulua ennakkoon, kun tänä vuonna olemme joulun ilman lapsia.
Päällimmäiset asiat tällä hetkellä on uusi työ, uni ja parisuhde. Parisuhde on ollut aika haasteellista tällä hetkellä. Tuntuu, että junnaamme paikallamme, emmekä pääse eteenpäin eikä ympäri. Tuntuu siltä, että olemme tulleet tien risteykseen. Nyt olisi päätettävä, että mihin suuntaan jatkamme ja olemme menossa. Vaikeita asioita nämäkin. Toisaalta ajattelen myös sitä, että kun menen töihin saan ns. omaa hengähdysaikaa. No saa nyt nähdä. Sitä on vaikea etukäteen sanoa, että miten asiat menevät.
Olemme myös laittaneet lapsille huoneita uuteen järjestykseen. Sekin on vienyt suurimman osan ajasta ja niistä vapaa päivistä mitä minulla on vielä jäljellä. Nyt yritän ottaa kaiken irti ja nauttia vielä näistä viimeisistä vapaa päivistä ennen töiden alkua. Varmasti tiedän, että sitä osaa ihan eri tavalla arvostaa vapaa päiviä, kun käy töissä.
Huomenna lapset tulevatkin kotiin. Ollaan oltu miehen kanssa vapaa viikonloppu kahden. Viikonloppu tosiaan on mennyt monessakin eri tunnelmissa. Ollaan myös samalla laitettu kotia kuntoon. Huoh. Nyt väsyttää ja pakko päästä unten maille. Onneksi vielä huomenna voi nukkua pitkään.
Ihanaa alkavaa viikkoa teille jokaiselle ja oikein ihanaa joulun odotusta!
-Johkis.
Kommentit
Lähetä kommentti